KETÄ TÄNÄ VUONNA ESIINTYY ILOSAARIROCKISSA?

 

 

Ilosaarirockiin on enää 46 päivää, joten nyt on aika avata esiintyjälista ja alkaa fiilistelemään tulevan kesän menoja ja meininkejä. Itse ainakin olen hypettänyt aina uusien artistikiinnitysten yhteydessä sitä monipuolisen musiikin määrää mitä on luvassa. Oma musiikkimakuni on hyvin pop-painotteinen, enkä lämpene raskaalle rokille niin paljoa, mutta koska on rokkifestarit kyseessä niin eiköhän tutustuta niihinkin. Kenties sieltä löytyy uusia suosikkeja! Ja älä huoli jos on tuntemattomia nimiä, laitan postauksen loppuun Ilosaarirockin virallisen Spotify-soittolistan josta voit katsastaa kaikki esiintyjät.
Kolmipäiväiseksi muuttunut festari sisältääkin aivan suunnattoman määrän lisää artisteja, mikä ei ole minusta kuin mahtava juttu. Kaksipäiväisessä festarissa kun ei ehtinyt vielä ihan festaritunnelmaan pääsemään, mutta nyt saa nauttia kokonaiset 3 päivää. Vielä en ole uskaltanut kurkistaa aikatauluja esiintyjien suhteen, joten pitkä listani esiintyjistä jotka haluan nähdä voi käytännössä olla hieman haastavaa.. haha! Mutta pidemmittä puheitta aloitettaan perjantaipäivän esiintyjillä.

PERJANTAI

Itse odotan perjantain esiintyjiltä erityisesti Imagine Dragonsia (USA), joka räjäytti pankin viime kerralla esiintyessään. Meno oli aivan katossa ja heidän musaa tuli fiilisteltyä vielä festareiden jälkeenkin. Näiden lisäksi olen aina yhtä fiiliksissä kun Jenni Vartiainen ja Happoradio vetävät festarikeikkansa. Molempien artistien sanat kun osaa suurimmaksi osaksi ulkoa niin voi laulaa koko festarikansan kanssa mukana tuttuja biisejä. Hieman tuntemattomampia mutta varmasti loistavia esiintyjiä ovat Pariisin KevätReino Nordin ja Younghearted, joiden hypetykseen en ole aivan vielä ehtinyt mukaan, mutta eiköhän sekin syty rokkiviikonlopun aikana.
Pop ja hiphop musasta pitävät nyt kuulolle! Joku seuraavista artisteista saattaa olla just sun juttu. Kunnon suomiräppiä festareille tulee tarjoilemaan JVGMäkkiMC Taakibörsta. Tuolla kattauksella lähtee groovi käyntiin heti ensibiiteillä. Kevyempää rokkia on luvassa Millencolinilta (SWE), Poets of the Fallilta ja Negatiivisilta Nuorilta noiden musiikista tulee 90-luvun punkrock mieleen. Kahta ensimmäistä ainakin haluaisin päästä katsomaan! Kevyttä ja sympaattista pop musaakin tuo Mew(DEN), joka ainakin jollain tasolla kuulostaa tutulta omaan korvaan, vaikken muista että mistä.
Raskaamman materiaalin edustajia festariviikonlopussa ovat S-ToolPerikato ja Insomnium & Joensuun Kaupunginorkesteri, joten musiikkikattaus on näin täydellinen. Jokaiselle jotain ja sillä useassa paikassa ei voi olla samaan aikaan voi olla hyväkin, että jokaista artistia ei välttämättä ole ensimmäisenä menossa kuuntelemaan, jotta ei tarvitse tehdä Sophie’s Choice tyyppisiä valintoja festariviikonlopun aikana, vaan pääsee katsomaan juuri ne omat suosikit.

LAUANTAI

Festareiden toisena päivänä on ainakin vinopino omia suosikkeja tulossa. Snakehips (UK),  (DEN) ja Alex Mattson ovat ainakin kärkipaikoilla lauantain artisteista, jotka haluan nähdä! Nimistä ensimmäisenä muistuu mieleen MØ, mutta hieman googleteltuani muistuu muutkin radiomaailman ihmeet mieleen ja olen entistä innokkaammin niitä menossa katsomaan. Eli kaikki elektronistyylisen popin ja TOP 40 musan ystävät, nää teidän on nähtävä! Haloo HelsingilläDisco Ensemblellä on myös aiempina vuosina olleet huikeat festarikeikat, joten minulla on kovat odotukset molempien suhteen. Haloo Helsinki! on ainakin yksi vakkari mikä tulee aina katsastettua kun he Ilosaarirockiin saapuvat.
Hiphop musiikkityylin timanttisesta edustuksesta huolehtii monipuolinen kattaus joka niin pitää käydä kurkkaamassa eli TuuttimörköTöölön KetteräGettomasa ja ¡Lihamyrsky y Karri Koira!. Fiilistelyä hakeva festarikansa löytää Vestasta, Ewert and the Two Dragonsista (EST), Kauriinmetsästäjistä ja Satellite Storiesista rennon ja täydellisen festaritunnelman. Itse ainakin tämäntyylisen musiikin ystävänä haluan nämä käydä katsomassa! Helsinki-Cotonou Ensemblekin vaikuttaa aika mielenkiintoiselta näin pienen tautatutkimuksen perusteella, joten sekin kannattaa pistää korvan taakse. Jos meno menee hieman liian rennoksi, vauhtia voi hakea Litku Klementin & Tuntemattoman numeron keikalta, sillä sieltä ei vauhtia puutu!
Raskaan musiikin kattaus tälle päivälle näyttää tältä: Vapaa maaTurmion KätilötTimo Rautiainen ja Trio NiskalaukausThe Hellacopters (SWE), ZekeBattle Beast ja Ghost World. Tässä genressä lauantain tarjonta on kyllä niin laaja että hevimmän musiikin kuuntelijoille on reilusti keikkoja käytävänä. Joko löytyi omat suosikit näistä? Ikivihreä Popedakin on lauantain esiintyjissä, joka jokaiselle suomirockfanille on varmasti must-see. Psykedeelisen elektronisen musiikin aukon täyttää Huoratron. Eli jos elektroninen Skrillextyylinen musiikki on sun juttu, ei tuota keikkaa kannata missata.

SUNNUNTAI

Sunnuntain ehdottomat lempparit ja must-see artistit ovat tietenkin Rag’n’Bone Man (UK) josta kieltämättä olen eniten innoissani ja Vesala joka oli jo viime vuonna aivan mahtava! Olenkin molempia fiilistellyt jo valmiiksi ennen festareita, mutta pitää pikkuhiljaa rokin lähestyessä alkaa muitakin esiintyjiä kuuntelemaan ja festarifiilistä luomaan. Vähemmän tuttuja artisteja, mutta jotka haluan päästä näkemään livenä ovat EllinooraEvelina ja Royal Blood (UK). Ellinoorasta olen kuullut paljon hyvää live-esiintyjänä, joten näistä kolmestä odotan sitä ehkä eniten.
Parov Stelaria kuunnellessa alkaa tanssijalka vipattaa ja tulee hyvälle mielelle, joten uutena tuttavuutena käynkin sen mielelläni katsastamassa. Citymanin elektroninen pop kuulostaa ainakin ensikuulemalta omaan mieleen, joten senkin voi lisätä pitkään listaan artisteista jotka haluan kesän parhaan viikonlopun aikana nähdä. Samaan kevyeen hyvänmielen musiikin kategoriaan menee myös Elias Gould. Suomalaisen elektronisen ysäritunnelman luoja ja hittisampo Teflon Brothers tulee myös sunnuntaille rokkikansaa tanssittamaan, pitkän viikonlopun loppupuolella tarvitseekin hieman energistä meininkiä että jaksaa loppuun asti. Hieman erityylistä fiilistelyrokkia tulee soittamaan jo korkeat odotukset saanut The Holy, jonka keikkaa myös odotan innolla. Sunnuntain hiphop tunnelmista vastaa joensuulainen räpartisti VITOS, joten kaikki heti paikallista talenttia tukemaan yleisöön!
Suomirokin multihuipentuma eli J. Karjalainen ja Jarkko Martikainen & Luotetut Miehet on osa sunnuntain inspiroivaa esiintyjälistaa. Rentoon latinotunnelmaan johdatteleva Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani on rokkisunnuntain yksi tunnelmanluojista. Kurkkaa Autiosaaren moovit musavideolta ja isolla porukalla tanssimaan! Niihin pystyy kyllä jäykinkin suomalaismiehen lantio. Ultra Bran menestystä ja asemaa suomipopin legendoissa ei voi kukaan kieltää ja he tulevat (ehkä jopa viimeisen kerran ikinä) esiintymään sunnuntaina, joten tätä ikimuistoista keikkaa ei kannata kyllä jättää väliin missään nimessä! Raskaamman musiikin edustajille viimeinen festaripäivä sisältää monta varmaa suosikkia. Leprous (NOR), Oranssi PazuzuSonata ArcticaWasted sekä legendaarinen Pixies (USA), jonka itsekin aion käydä kuuntelemassa.
Ketä sä aiot mennä katsomaan 14.-16.7. Ilosaarirockiin? Mulla on ainakin jo nyt pitkä lista suosikkeja jotka haluan niin nähdä! Ja tuu toki moikkaamaan jos näät mut festarialueella!
*Postaus tehty yhteistyössä Ilosaarirockin kanssa.
Ciao belle,
Sini
Kansikuva: Arttu Kokkonen; Perjantain kollaasin kuvat: Eliot Lee Hazel, Jussi Ratilainen; Lauantain kollaasin kuvat: Marek Sabogal; Sunnuntain kollaasin kuvat: Deans Chalkley, Aleksi Koskinen, Jan Kohlrusch
Continue Reading

KESÄKURPITSAPASTA

Terveellinen kasvisruoka on mielestäni yksi parhaista ruuista mitä voit itsellesi tehdä. Siksi innostuinkin ajatuksesta Zucchini eli kesäkurpitsapastasta, jota on viime aikoina ollut paljon monessa paikassa ja sitä on suositeltu terveellisenä vaihtoehtona pastalle. Teinkin sen inspiroimana halloumikesäkurpitsapastaa, jota suosittelen testaamaan itsekin kotona! Kuitenkin herkkusienien tilalle suosittelen testaamaan oliiveja. Emme poikaystäväni kanssa ole kaikkein suurimpia oliivien ystäviä, joten ajattelimme testata herkkusienillä, mutta oliiveilla saisi aikaan hieman herkullisemman ja ruuan makuun sopivamman vivahteen. Herkkusienetkin sopivat pastaan kuitenkin hyvin. Yksinkertaisilla ja terveellisillä raaka-aineilla saa helposti aikaan hyvää perusruokaa joka maistuu ja saa olon tuntumaan hyvältä.
kesäkurpitsa
halloumia
kirsikkatomaatteja
kivettömiä oliiveja
Provence maustesekoitusta
suolaa
pippuria
valkosipulia
Kesäkurpitsa kannattaa siivuttaa juustohöylällä. Jos haluaa enemmän spagettimaisempaa kesäkurpitsapastaa on mahdollista kokeilla raastinta, mutta huomasin sen pehmenevän paistaessa nopeammin aiemmalla kokeilukerralla, mikä ei  ole tässä tilanteessa paras vaihtoehto. Kauniin vihertävän ”raidan” saa siivuttamalla aina kuoren läheltä, jolloin ruoka on hieman värikkäämmän näköistä ja ainakin omasta mielestäni hieman herkullisemman näköistä silloin. Pirteät värit tuovat kasvisruokaan kuitenkin aina sitä jotain, ja eikös se ole niin että pitäisi syödä monenvärisiä kasviksia. Mikäli haluat kuoria kesäkurpitsan, on sekin mahdollista tai puhtaimmillaan osta luomua ja tutulta ruuantuottajalta, jolloin hyvällä puhdistuksella vältät mahdolliset kuoren mukana tulevat kasvinsuoja-aineet etkä jää paitsi kuoren kuitupitoisuudesta.
Pyöräitä pannulla ensin halloumi, kirsikkatomaatit ja oliivit. Niiden kypsymisessä menee kauemmin kuin kesäkurpitsassa, joten hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi ruskista kaikki muut ennen kesäkurpitsaa. Itse maustoin myös tässä välissä, mutta voit lisätä mausteet myös kesäkurpitsan jälkeenkin. Tämän jälkeen lisää kesäkurpitsa ja anna sen kypsyä al dente, eli niin että se ehtii vähän pehmetä, mutta on kuitenkin vielä kiinteää eikä ole päässyt nahistumaan. Nautiskele hyvällä omalla tunnolla!
Oletko itse kokeillut kyseistä reseptiä vielä? Mitä pidit vai lähteekö vasta testiin? Tässä on kyllä se hyvä puoli että se on esimerkiksi gluteeniton ja vegaanisen siitä saa korvaamalla halloumin jollain muulla tai syömällä sellaisenaan.
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

HIUKSET KESÄKUNTOON + ETU SINULLE

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa kampaajalla, joka alkoi olla jo todellakin ajankohtainen. Juurikasvuni pituus alkoi olla jo päätä huimaava ja freshimpi kesätukka oli pyörinyt pitkään mielessä, joten tartuin tilaisuuteen tutustua ihanaan pieneen ja kodikkaaseen kampaamoon Kontiolahden puolella. Kontiolahti on siis noin 20 minuutin matkan päässä Joensuusta, joka on kieltämättä sama aika jonka joutuu Joensuussa varaamaan siihen, että saa hyvän ja ilmaisen parkkipaikan keskustan alueella. Kampaamo jossa kävin on jo vuosikymmeniä toiminnassa ollut Parturi-kampaamo Heli, joka on aivan Kontiolahden keskustassa K-Marketin vieressä.
Kampaamon tunnelma on kuin elokuvasta. Se on ihanan perinteikäs ja kiireetön paikka, jossa viihdyin erinomaisesti sen kolmituntisen, minkä tämänpituiseen ja paksuiseen moppiin saa kuluttaa. Kampaamossa toimii 3 parturikampaajaa, joista uusimpana remmiin liittynyt Riika teki minulle värjäyksen ja pienen trimmauksen. Hän on itseasiassa hyvän ystäväni sisko! Riika ja koko kampaamon henkilökunta on erittäin taitavaa ja taitaa erilaiset tekniikat rautaisella ammattitaidolla. He käyvätkin jatkuvasti kouluttautumassa uusimpien hiustrendien ja käsittelyjen tekemisessä, joten samat palvelut kuin isommissa kampaamoketjuissa saa uniikissa ja perinteikäässä ympäristössä. Voi tuntua hassulta kuinka korostan paikan tunnelmaa, mutta olin ällikällä lyöty että jossain voi olla näin aito ja rento fiilis. Harvemmin isommissa kampaamoissa nimittäin päästään lähellekään samaa!
Tavallisten parturi-kampaamopalveluiden lisäksi Parturi-kampaamo Helistä saat hiustenpidennykset, kulmien värin ja muotoilun, hiusten tehohoidot, juhlakampaukset ja Olaplex käsittelyn. Värit ja käytetyt hoitotuotteet ovat Wellan tuotteita, mistä minulla on aiemminkin hyviä kokemuksia. Laadukkaat maailman kuulut aineet ja tekniikat on siis käytössä.
Samassa toimipisteessä on myös Kauneushoitola HannaMaria, jossa kampaamopalveluiden lisäksi on ripsienpidennykset, kasvohoidot, käsi- ja jalkahoidot, meikkaukset, geelilakkaukset kynsiin ja luontaishoidot. Myös hierontapalveluja kannattaa kysyä! Eli samasta paikasta saat kaiken kauneuteen ja hyvinvointiin liittyvän. Pieni epäusko iskee itselläkin noita palveluja tutkiessani, mutta ihan oikeasti kaikki palvelut saa samasta paikasta. Miten siistiä!
Nettiajanvaraus on heille tulossa, mutta vielä toistaiseksi ajanvaraukset tehdään puhelimitse numerosta (013) 731 228. Piakkoin pystyy siis myös oman ajan varaaminen näppärästi parilla klikkauksella http://www.hannamaria.fi:stä. Sieltä näet myös lisää tietoa palveluista ja hinnastoista tai suoraan klikkaamalla tästä. Sieltä näet kaikki parturi-kampaamon ja kauneushoitolan palvelut samasta kohdasta ja lisätiedot kaikista.
Minulle tehtiin raidoitusta jo kulahtaneeseen reuhkaan vaalealla ja kylmällä sävyllä. Color Maskin viimeisetkin vivahteet postettiin sävytteellä, jolla saatiin aikaan ihana luonnollisuus. Kylmä ja raikas sävy kuin hehkui aiempaan verrattuna, sillä kellertävyys ja sameus hiuksista oltiin saatu poistettua. Hiekkainen sävy olikin juuri sitä mitä olin käynniltä toivonut ja punaisuuden rippeet olivat hävinneet uskomattoman hyvin. Samalla hiuksiin laitettiin Olapex hoito, jota suosittelen kaikille keillä on hieman elämää nähnyt tai muuten vaan hentoinen hiuslaatu. Ennen kuvassa näkee hieman vaaleimmissa kohdissa punertavaa sävyä, vaikkakaan se ei näy kuvassa samalla tavalla kuin luonnossa. Jälkeen kuvassa hiukset ovat huomattavasti terveemmän ja kauniimman näköiset, joten kampaajakäynti oli selkeästi tarpeen. Pituutta hiuksista ei tarvinnut ottaa, sillä niiden kunto oli kuitenkin loppujen lopuksi oman hoidon ansiosta sen verran hyvä, jotta voin kasvattaa pitkän ja hulmuavan kesätukan.
Ilokseni voin ilmoittaa, että teille lukijoille jotka mainitsette blogini kampaamokäynnillä saatte jotain ihanaa lisäksi edullisesti. Eli mainitsemalla Sini Mustonen leikkauksen tai värin yhteydessä saat hemmottelevan tehohoidon 10€ alennettuun hintaan! Nyt saat sinäkin vahvat ja kauniit hiukset, jotka ovat valmiina kesän menoihin ja meininkeihin!
Olen käynyt jostain ylä-asteen alusta asti samalla kampaajalla, joten olen hyvin varauksellinen siitä kun joku uusi värjää tai leikkaa hiuksiani. Olen kerran käynyt muualla värjättävänä ja vaikka se oli onnistunut kokemus käyn mielelläni samalla kampaajalla, sillä hän tietää koko värihistoriani ja miten esimerkiksi päänahkani reagoi tietyissä tilanteissa. Olin tällä kertaa kuintekin hyvin luottavaisin mielin liikenteessä, sillä tiedän että Riika on taitava ja olen nähnyt hänen töitään mm. aiemmin mainitsemani ystäväni kohdalla. Suosittelenkin hänen käsittelyynsä menemistä. Hänellä on paljon kokemusta erityisesti vaalennusprojekteista, eli jos vaaleat kesäkutrit ovat mielessä voit hyvillä mielin varata ajan Riikalle.
Suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle parturi-kampaamon tunnelmaa. Käy siis vaikka tarjouksen perässä kokemassa aito elokuvamainen kampaamokokemus. Vaikka Kontiolahti saattaa kuulostaa kaukaiselle, on kokemus kuitenkin sen arvoinen. Ystävällinen henkilökunta, joiden uskollinen asiakaskunta varmasti sanoo samaa kuin minäkin, auttaa asiassa kuin asiassa hiuksiin tai hoitotuotteisiin liittyen. Itsekin opin muutaman jutun omasta hiusten hoidosta, että saan ylläpidettyä kauniin värin ja hiusten kunnon. Hiusten hoito ei jää kampaamoon, vaan sieltä saa tuotteet ja vinkit miten hiuksia tulisi huoltaa ja hoivata. Sain mukaan Wellan Elements sarjan Uudistavan shampoon ja hiusnaamion. Sarjan tuotteissa on luonnollisia uutteita, eivätkä ne sisällä sulfaatteja joten hiusnaamiointoilijana odotan jo innolla näiden testaukseen ottamista.
*Kampaamopalvelut saatu blogin kautta.
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

GOLDEN LATTE

Kuinka moni on kuullut matcha lattesta? Eli siitä vihreästä teestä tehdystä jauheesta, jota lisätään maitoon ja vaahdotetaan kuten tavallinen kahvista tehty latte. Olen itse juonut sitä lähinnä kotona ja se on hyvä vaihtoehto kun haluaa jotain lämmintä, muttei halua enää kahvia siltä päivältä. Trendit ovat kuitenkin hetkellisiä ja niiden tilalle tulee uusia. Seuraava trendijuoma on kurkumasta tehtävä Golden latte eli kultainen maitokahvi, joka ei nimestään huolimatta sisällä kahvia.
Kurkuma ja inkivääri ovat molemmat erittäin terveellisiä juuria, jotka ovat ns. inflammatoorisia eli tulehdusta vähentäviä ja sisältävät paljon erilaisia tärkeitä ravintoaineita. Tämän vuoksi kun uudesta trendijuomasta kuulin halusin kokeilla sitä heti kättelyssä. Kurkuman juurta on kuitenkin suhteellisen vaikea löytää, sillä normaalin pienen marketin valikoimasta sitä ei löydy. Halusin käyttää tuoreita juuria sen takia että maku niissä on parempi ja aiempi yritykseni jauhetulla kurkumalla ja inkiväärillä oli enemmänkin katastrofi.
1 kupillinen Golden lattea
2 pientä kurkuman juurta
noin saman verran inkivääriä
1/2 dl kookosmaitoa
1/2 dl kahville tarkoitettua soijamaitoa
kardemummaa
kanelia
Sekoita kurkuma, inkivääri ja maidot sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää mausteet ja sekoita lisää kunnes juoma on hieman vaahtoutunut. Nauti joko kylmänä tai lämpimänä.
Vinkki vitonen: Jos sinulla on keittiökäsineet tai vastaavat käytä niitä, sillä kurkuma on erittäin sotkevaa eikä se meinaa lähteä pesussa helposti irti. Samoin muoviset tai muut helposti puhdistettavat leikkuulaudat ovat tässä reseptissä olennaisia että vältytään sotkulta. Kädetkin pitää pestä pariin otteeseen että väri irtoaa, vaikkakin se ei enää kädestä tartu muualle, jos olet hyvin pessyt kätesi.
Jos kokeilet juomaa, kerro toki kommentteihin mitä pidit ja oliko onnistunut kokeilu? Itsellä meni ainakin ensimmäinen yritys hieman penkin alle. Mutta virheistä oppii, eikös niin?
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

ÄITI VASTAA

 

 

 

Tein aiemmin Poikaystävä vastaa postauksen, jonka otitte niin hyvillä mielin vastaan, että toteutin Mom Tag -postauksen. Eli äitini vastasi hieman erilaisiin kysymyksiin, jotka kertovat paljon siitä millainen olen ollut ja millainen olen näin lähimmilleni. Äitienpäivän viikonloppu onkin täydellinen aika julkaista tämä postaus, joten täältä pesee! Hyvää viikonloppua kaikilla ja erityisesti kaikille äideille!
Millainen Sini oli lapsena?
  • Iloinen ja vilkas sylityttö, ädin ja isän rakas kullanmuru. Sini rakasti kaikkea kaunista ja eri värejä. Toi kukkia pihalta sisälle ja ne laitettiin sitten maljakkoon. Barbeja rakasti ja niiden pukemista hienoihin vaatteisiin.
  • Eläimet on aina ollut myös kaikki kaikessa. Meillä oli sitten kaupungissa muutama hamsteri ja kun Sini täytti 9 vuotta, niin meidän perheeseen tuli vihdoin ja viimein oma koira. <3
Mitä mieltä olet Sinin bloggaamisesta?
  • Aluksi vastustin, mutta myöhemmin olen alkanut ilomielin seurata hänen kirjoittamiaan juttuja ja ottamiaan valokuvia.

 

 

Kerro joku hauska juttu mitä Sini teki pienenä?
  • Olimme minun ystäväni luona kylässä ja me vietiin sinne munkkeja. Munkit maistuivat kaikille, ja oli enää yksi jäljellä, niin Sini totesi siinä meille, että toi viimeinen on sitten äidille varattu. J Olisihan niitä vaikka mitä hauskoja juttuja, mutta tuo nyt tuli ensin mieleen.
Oletko oppinut jotain vinkkejä Siniltä?
  • Fysioterapiaan liittyviä juttuja olen oppinut, muita ei nyt tule äkikseltään mieleen.
Jos nimeäisit Sinin uudestaan, minkä nimen antaisit?
  • Alun perin Sinistä piti tulla Inga, ja tätini odotti, että hänen nimekseen tulee edesmenneen äitini nimi eli Vilma Amanda. Maria oli myös mietteissä, mutta Marioita on niin paljon suvussa, että se nimi jätettiin heti pois. Katariina on Sinin toinen nimi, se on myös helppo ja ihana nimi. Vaikea sanoa minkä nimen antaisin, kenties valitsisin ihan saman eli Sinin.

 

 

Kun olette ulkona syömässä mitä Sini tilaa?
  • Silloin kun Sini söi vielä punaista lihaa, niin meidän herkkuhetket koostuivat ihanista lehtipihvistä ravintolassa. Mutta nykyään Sini tilaa joko kasvisburgerin tai lohta tai sitten kanaa riippuen ravintolasta.
Miten muistutatte toisianne?
  • Kenties ollaan yhtä itsepäisiä välillä ja myöskin boheemeja siivouksen suhteen. Olen yrittänyt opettaa hänelle erilaisten ihmisten ymmärtämistä ja empaattisuutta. Ja koen myös, että olen tässä asiassa onnistunutkin.
Missä haluaisit nähdä Sinin 10 vuoden kuluttua?
  • Toivoisin näkeväni Sinin hyvässä ja mieleisessä työpaikassa; opiskelemassa kenties jotain. Asuisi ihanan miehen kanssa ja kenties yksi mummotettava olisi heillä. Pääasia, että Sini olisi onnellinen ja pärjäisi omillaan.

 

 

Milloin olet ollut kaikkein ylpein Sinistä?
  • Olen monta kertaa ollut ylpeä lapsestani. Mutta pari esimerkkiä tässä:
    • Sini tanssi Motorassa kanssantanssia ja oli esityksen aika. Kenkä lensi jalasta kesken esityksen ja kuinka näppärästi tämä pieni tyttö jatkoi tanssimista ilman kenkää. Elin niin mukana esityksessä, että huokasin helpotuksesta suureen ääneen, kun esitys jatkui hyvin.
    • Sini on tosi kunnianhimoinen niissä asioissa mistä hän pitää. Kieltämättä viime syksynä hänen saadessaan arvostetun stipendin koulustaan, niin olin todella ylpeä.
Mikä on virhe minkä Sini on mielestäsi tehnyt?
  • Ei aina kuuntele minua kouluasioissa, olisi voinut yrittää korottaa yhtä yo-arvosanaa. Vaikkakaan nyt tässä vaiheessa sillä ei ole enää merkitystä, kun loppujen lopuksi pääsi opiskelemaan mieleistä alaansa ja valmistui hyväksi fysioterapeutiksi.

 

 

Millainen Sini oli koulussa?
  • Hyvin tunnollinen niissä asioissa mitä halusi oppia. Älykäs tyttö, mutta kenties läksyjen teossa olisi voinut olla ahkerampi.
Mitä muuttaisit jos voisit kasvattaa Sinin uudestaan?
  • En usko, että muuttaisin mitään.
Kuvaile millainen on täydellinen mies Sinille?
  • Kiltti, älykäs, huomaavainen. Semmoinen, joka muistaa pienillä asioilla Siniä esim. niitä kukkia silloin tällöin ihan yllätyksenä.
Ciao belle,
Sini
Ps. Tässä on vielä biisi jota olen popittanut repeatilla nyt melkein koko päivän! Mutta tästä tulee niin hyvä mieli. Rakkautta!

 

Continue Reading

PESTODIPPI

Olen harvemmin kastikkeiden tai dippien ystävä, mutta kuulin poikaystävältäni tämmöisestä pestodipistä, jota hän oli kokeillut. Laitettiinkin heti samalla kauppareissulla testiin ja hyväähän siitä tuli. Parasta tässä dipissä on se että siihen tarvitset vain kaksi raaka-ainetta ja dippi on valmis. Olen käyttänyt sitä itse kasvisten kanssa ns. kastikkeena, leivän päällä ja niin edelleen. Se tuntuu sopivan kaikkialle joten suosittelenkin sitä teille lämpimästi.
Alkuperäiseen reseptiin oli laitettu tuorepestoa, jota ainakaan minä en kaupasta löytänyt. Toteutimme reseptin sitten ihan tavallisella purkissa tulevalla pestolla, joka ei lopputulokseltaan ollut yhtään alkuperäistä huonompi. Mausteita tai muuta vastaavaa ei dippiin tarvinnut edes lisätä, vaan kaikki oleellinen oli jo valmiiksi pestossa, josta tehtiin jugurtin avulla dippimäisemmäksi ja koostumukseltaan kermaisemmaksi. Aina ennen dipin käyttöä se kuitenkin kannattaa sekoittaa nopeasti lusikalla, sillä jääkaapissa odotellessaan peston öljy alkaa ”erottautua” jugurtista, jolloin sekoittamalla saat korjattua tilanteen.
1 prk (200g) Valion turkkilaista jugurttia
1 prk (190g) Rainbow Pesto Genovese
Sekoita ainekset yhteen ja nauti dippiä esimerkiksi uunikasvisten kanssa tai leivän päällä. Molemmille suuret suositukset! Nam! Voit myös tehdä puolikkaan määrän kerrallaan, jolloin dippi pysyy tuoreempana. Pestoa vaihtamalla tavalliseen vihreään pestoon tai punaiseen pestoon saat helposti jotain uutta makuun jokaisella kokeilukerralla!
Mausteisen ruuan ystävälle tämä onkin loistava vaihtoehto kastikkeelle esimerkiksi uunijuuresten yhteydessä. Itsekin laitan usein purkkikaupalla mausteita ruokaan, sillä nautin voimakkaista mauista ja tulisesta ruuasta. Se sopi myös hyvin kanan kanssa, mutta suosikkini oli kieltämättä leivän päällä. Laitoin tämän lisäksi myös broilerin siivuja jolloin voileivästä tai voisiko sanoa jo burgerista tuli mehukas ja ruokaisa.
Oletteko kokeilleet itse tehdä vastaavia kastikkeita? Olisiko teillä vinkata muita vastaavia reseptejä? Jos on, vinkkaa kommenttiboksiin niin päästään kokeilemaan!
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

UUSI JA INNOVATIIVINEN HYDRA PEELING KASVOHOITO

En ole koskaan aiemmin käynyt kosmetologilla tai ollut kasvohoidossa, sekä tämän hetken hieman pahemmat iho-ongelmat ovat turhauttaneet, sillä en ole saanut miihin pidempiaikaista ratkaisua. Sain kunnian kokeilla ensimmäisenä Suomessa uutta ja innovatiivista Hydra Peeling kasvohoitoa, jossa käytetään hedelmähappoja puhdistamaan ja uudistamaan ihoa. Kasvohoidot tehtiin Kauneushoitola Kleopatrassa joka onkin Joensuun vanhin kauneudenhoidon yritys ja juhlii tänä vuonna 25 -vuotista taivaltaan. Kleopatra käyttää Guinot nimistä kauneudenhoidon sarjaa, joka on moderni mutta perinteikäs ranskalainen yritys ja tunnetuin alan brändi. Sitä käytetään jo pelkästään Ranskassa 3000 eri kauneushoitolassa ja kymmenissä ei maissa ympäri maailmaa. Tuotteet on kehitetty juuri tehokkaaseen ihonhoitoon, jolla saadaan aikaan näkyviä ja pitkäaikaisia tuloksia. Pidänkin erittäin paljon useista eri ranskalaisista ihonhoitotuotteista, joten minulla oli heti positiivinen mielikuva tulevasta kasvohoidosta.
Kauneushoitola Kleopatra sijaitsee Malmikadun ja Kauppakadun risteyksessä, aivan Citymarketin vieressä jossa se on toiminut koko yrityksen 25 -vuotisen taipaleen ajan. Yrityksellä on ollut myös useita muita toimipisteitä eri paikoissa. Tila on kaunis ja käytännöllinen ja siinä on kolme erillistä hoitohuonetta, sekä erillinen tila jossa voi tutustusta yrityksen eri tuotteisiin kasvojen- ja vartalonhoidosta kosmetiikkaan. Hoitolassa on ihana tunnelma ja henkilökunta on ystävällistä ja ammattitaitoista, joten kokemattomalle kosmetologilla käyjälle tämä oli antoisa kokemus. Kleopatrassa valitaan juuri sinun ihotyypillesi ja tarpeillesi sopivat hoidot ja tuotteet ja pyritään saamaan aikaan kaunis ja tasapainoinen iho, josta voi olla ylpeä.
Ennen itse kasvohoidon aloittamista otimme selvää millainen minun ihoni on kokonaisuudessaan, eli vaikka päälle päin ihoni on yleensä hyväkuntoinen ja sileä voi syvemmällä ihossa olla mm. piilevää pigmenttiä tai ihomuutoksia, jotka varhaisessa vaiheessa voidaan oikeanlaisilla tuotteilla hoitaa ja ennaltaehkäistä ennenaikaista ikääntymistä ja muita iho-ongelmia. Tutkimuksessa käytettiin Visia -nimistä ohjelmaa, jolla takana näkyvään laatikkoon asetettiin kasvot, ja joitain sekunteja kestävän valon välähdyksen aikana laite kuvaa kasvot erilaisten valojen avulla, jolloin saadaan tarkka ja monipuolinen kuva siitä mitä ihon pinnan alla saattaa piiletä. Ilokseni juonteet ja pigmentit olivat erittäin vähäisiä, mutta ihonihuokosissani oli suhteellisen paljon tulehdusta ja epäpuhtauksia, jotka näkyvät herkästi ärsyyntyvänä ja kukkivana ihona. Tämä tuli minulle hieman yllätyksenä, mutta tärkeänä tietona, sillä en ollut selkeästi puhdistanut ihoani tarpeeksi monipuolisesti. Minulle kerrottiin jokaisesta Visia -tutkimuksen vaiheesta niiden merkitystä ihon hyvinvoinnille, joten ymmärrän nyt omaa ihoani ja sen hoidon merkitystä paremmin.
Itse kasvohoito kestää noin tunnin ja yhden hoidon hinta on 99€, mikä on edullinen tunnin monipuolisesta kasvohoidosta joka saa aikaan välittömiä tuloksia. Mikäli olet raskaana tai olet allerginen tuotteiden sisältämille ainesosille suosittelen kokeilemaan muita vaihtoehtoja ihon puhdistukselle, muuten hoito on hellävarainen ja turvallinen kaikille. Ensimmäisessä vaiheessa kasvot puhdistetaan ja levitetään fytiinihappoa sisältävää hedelmähappoainetta iholle, jonka tarkoituksena on uudistaa ja poistaa kuollutta ihosolukkoa. Aine voi aiheuttaa pientä kihelmöintiä ja polttelun tunnetta kuten hiusväri, mutta omalla kohdalla tuntemuksia ei syntynyt ensimmäisellä kerralla ja toisellakin vain hieman. Hoitoa tekevä kosmetologi seuraa tuntemuksiasi aineen vaikutusajan, joten olet turvallisissa käsissä. Hieman tehokkaampaan puhdistukseen on myös olemassa rakeita sisältävä mekaaninen kuorinta, mutta vaihtoehdoista valittiin hellävaraisempi mutta ei yhtään tehottomampi vaihtoehto, eli ns. kemiallinen käsittely.
Kasvohoidon toisessa vaiheessa kasvoille ja decoltee alueelle levitettiin passionhedelmäuutetta sisältävää hedelmäisen tuoksuista jälleenrakentavaa seerumia. Levityksen aikana tehtiin myös kevyttä hierontaa, jotta aine imeytyy mahdollisimman hyvin ja ihon pinnan aineenvaihdunta vilkastuu. Hieronta ei ole siis verrattavissa hierojan tai fysioterapeutin tekemään vastaavaan käsittelyyn. Käsittely oli ihanan rentouttavaa ja miellyttävää, joten ei mitään valittamista.
Viimeinen, mutta ei todellakaan vähäisin vaihe oli kosteuttava ja rauhoittava peel off maski, joka palauttaa käsiteltyä ihoa ja tuntuu ihanan kosteuttavalta ja virkistävältä. Turkoosi ”smurffimaski” levitetään iholle, jonka jälkeen sen annetaan vaikuttaa rauhassa. Aineen vaikutusaikana sain kotihoito-ohjeet ja mukaan muutamia tuotteita, jotta voin ylläpitää kasvohoidon aikaansaamia tuloksia myös kotona. Varasimme myös loput kasvohoitosarjan kerrat, sillä parhaat tulokset tulevat noin kolmen kerran sarjassa. Ihon uudistumista ja hoitoa ei siis jätetä Kleopatrassa asioidessasi puolitiehen vaan suosittelenkin varaamaan koko sarjan (3 kappaletta) kasvohoitoja, sekä omaan ihotyyppiin sopivat tarpeelliset lisätuotteet, jotta saat mahdollisimman paljon irti hoidoista ja pystyt ylläpitämään ihosi saavutettua kuntoa. Itse kasvohoidon jälkeen minua neuvottiin välttämään liikaa auringonottamista, korkeatehoista liikuntaa ja saunomista, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä.
Sain mukaani kotihoito-ohjeiden mukaiset tuotteet Guinotilta, eli 2 kertaa viikossa käytettävä tulehdusta rauhoittava puhdistusvaahto Microbiotic Mousse Visage, joka puhdistaa syvemmin ja poistaa piilevät epäpuhtaudet. Olisinkin tästä erittäin tyytyväinen, sillä tulehdusta eli ns. aknebakteereita minulla havaittiin olevan numeraalisesti hieman yli 400 kun taas vähäinen määrä olisi alle 100. Ihonhoitosarjan tarkoituksena olikin eniten puuttua tähän ongelmaan ihossani. Sain myös suojakertoimen sisältävän Pur Confort kosteusvoiteen, jota käytetään lähinnä aamuisin, kun SPF 15 suojakertoimelle on tarvetta.
Lisäsin ihonhoitorutiiniini myös omilla jo olemassaolevilla tuotteillani tehtävän puhdistuksen myös aamuisin, sillä tähän asti olen puhdistanut ihoani vain kerran päivässä, joka epäpuhtauksien määrän suhteen ei ollut riittävästi. Iltaisin ns. ongelmakohtiin eli otsaan, nenään, leukaan ja poskipäihin käytän soluja uudistavaa Longue Vie Cellulaire kosteusvoidetta, jonka tarkoituksena olisi myös rauhoittaa ihoani ja lisätä ihon normaalia uudistumista, joten tulehdukset kokisivat tavallaan normaalin paranemisprosessin eivätkä jäisi ihohuokosiin odottamaan otollista hetkeä ja finniä. Ihonhoitorutiinistani täysin puuttuva silmänympärysvoide, eli Hydrazone Yeux, tuli myös mukaan kuvioihin. Herkkä ja pienihuokosinen silmänympärysiho tarvitsee omat pienimolekyyliset tuotteensa, jotta tarvittavat ravinteet pääsevät sinne minne ne ovat menossa. Näillä neljällä tuotteella saankin täsmähoidon juuri minun ongelma-alueisiin joten omalla kohdallasi ne näyttävät todennäköisesti erilaisilta, jotta saadaan aikaan pitkäaikainen lopputulos.
*Yhteistyössä Kauneushoitola Kleopatran kanssa. Tuotteet ja kasvohoitosarja saatu blogin kautta.
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

VALMIS FYSIOTERAPEUTTI

Näin valmistumisen kunniaksi ajattelin tehdä My Day tyylisen postauksen, jossa kerron tunneittain että mitä tein, joten saisitte ehkä paremman ja toivottavasti hauskan kuvan siitä, että miten vietinkään perjantain 28.4., jolloin valmistuin. Päivällä oli hieman minuuttiaikataulu, joten siitä innostuinkin että miksen tee touhukkaasta päivästä selkeää kartoitusta, joka hyvin todentaisi fiiliksen, joka minulla oli päivän aikana.
6:30 Herätyskello soi. Toinen puoliskoni laittaa torkutuksen ja minä vain käännä kylkeä. Ei vielä kiitos! Ei huvita, mut kahvi ois kiva. En kuitenkaan aivan hirveän kauan viivy sängyssä, sillä tälle päivälle on paljon hommaa.
7:00 Istahdan juomaan aamukahvia ja katselen koneelta Netflixistä jotain.
8:15 Minun pitää mennä koululle hoitamaan vielä yksi juttu, ennen kuin voin sanoa valmistuneeni. Se ei onnistunutkaan niin kuin luulin, vaan se tehdään netissä. Problem solved!
8:45 Kävelen koulun opintotoimistolle ja huomaan että se aukeaa vasta kello 10. Äh! Tarkistan ettei koulun koneella ole mitään kriittistä jonka haluan vielä säästää ja kävelen kämpälleni siivoamaan. Suurin osa on jo tehty, joten ei ollut enää kuin lattioiden luuttuaminen ja vessan saumojen harjaaminen.
9:30 Huomaan kyykkiväni lattialla ihmesienen kanssa metsästäen mysteeritahroja ja naurahdan, että näinkö vietän valmistumispäiväni!
10:15 Kävelen takaisin koululle hakemaan todistukseni. Nappaan sen matkaan ja pohdin, että jaksanko odottaa puoleen ja syödä halpaa opiskelijaruokaa. Koululla on kuitenkin yleensä hyvät pöperöt.
10:30 Laiskuus voittaa ja syön koululla broileritikkuja/patukoita/mitälie. Tuttuja tulee vastaan ja kuulumisten vaihtoa ja onnittelua. Kuulemma motivoi muitakin opiskelemaan, kun tietää että valmistuminen on tulossa. Kysymykseen siitä mitä teen seuraavaksi vastaan naurahtaen, että Alkoon menen! Plan approved!
11:00 Olen vieläkin ruokalassa ja vastailen kännykällä laittamiini päivityksiin ja virallisiin pakollisiin ilmoitusviesteihin siitä että nyt on paperit kourassa. Kiitos vielä kaikile onnittelijoille!
11:15 Kävelen vauhdilla laittamaan itseni hieman edustavampaan kuntoon sillä olisi tarkoitus ottaa valmistujaiskuvia kämpässäni, jonka avaimet pitää käydä palauttamassa tänään. Matka kohti ruokakauppaa ja muita pysäkkejä alkakoon!
12:30 Prismassa käyty ostamassa pizzatarvikkeet, jotta on illaksi jotain hyvää syötävää ja Alkon kautta ostamaan lemppari shampanjani eli Veuve Clicquot Brut. Olen sen ansainnut!
13:00 Haetaan mulle hieman edustavammat vaatteet kuvaukseen vaatevarastosta, joka on väliaikaisesti porukoilla, kunnes tiedän minne tulevaisuus tieni vie. Onneksi on mahdollista säilyttää tavaroita jossain eikä tarvitse niistä sen takia luopua ettei ole tilaa.
13:20 Kukkakauppaan! Toinen puoliskoni antoi minun suunnitella oman valmistujaiskimpun, joka kuvissakin näkyy. Lempikukkani pionin ympärille lisäsimme hieman neilikoita ja karhunheinää ja simppeli kimppu oli valmis! Ah kun se on kaunis.
13:50 Palasimme kämpälleni ottamaan kuvia. Äitini kävi tuomassa vara-avaimen ja häntä lähinnä nauratti kuvaustouhu. Tunnelma katossa vaikka hieman vaikeuksia tuottikin pienessä yksiössä 45mm objektiivilla kuvaaminen. Kuvauksissa päälläni oli yo-mekkonakin ollut Karen Millenin mekko ja Louboutinin Decollete korot.
14:10 Saatiin kuvat otettua ja pikainen loppusiivous asunnossa ennen kuin pitää viedä avaimet takaisin. Opiskelija-asuntojen toimisto menee kiinni klo 15, joten alkaa olla jo hieman kiire.
14:30 Eteinen on luututtu, sillä tätä ennen siellä on säilytetty siivouskamoja että muut paikat saa siivottua. Tavarat on viety autoon, avaimet laitettu omaan rinkulaansa ja kämppä lopputarkastettu. Hieman haikein fiiliksin lähden asunnosta, olinhan kuitenkin asunut siellä noin 2 vuotta.
14:50 Kävelen opiskelija-asuntojen toimistolle ja palautan avaimet. Nopeaa hommaa ja asia kunnossa! Ei tarvinnut edes jonottaa kun ajoitti avainten viennin viimetippaan, haha!
15:10 Vietiin loput tavarat asunnolta varastoon ja nyt alkaa ollakin semmoinen nälkä, että kiireesti tekemään ruokaa. Alkaa tämä ympäri kaupunkia kurvailu jo riittää!
15:30 Alan tehdä pizzataikinaa, sillä välin kun toinen puolisko (joka luonnosta vilkaistessaan ihmetteli miksen puhu poikaystävästä, joten poikaystävä siis…) on hakemassa leivinpaperia joka unohtui ostaa (taas) kaupasta. Leipuri Mustonen sai sillä välin hiivaleipäjauhoja ja tavallisia jauhoja sekoittaen tehtyä taikinan.
16:00 Vuohenjuusto-kirsikkatomaattipizza menee uuniin ja alkaa kärsimätön odotus. Onneksi jääkaapissa on pestodippiä (resepti tulossa blogiin myöhemmin), jota voi käyttää leivän päällä ettei aivan vatsan kurinaksi mene. Samalla muokkaan kuvia tätä postausta varten.
16:15 Pizza on valmis ja ripottelemme hieman sen päälle rucolaa ja nautiskellaan! Tunnelma on kuin ulkomailla ja aurinko paistaa ikkunasta, vaikka hieman talvinen sää on muuten ollut tänään. Jos olisi ollut lämmin olisimme varmaan ottaneet kuvat ulkona, vaikka vanhassa kämpässä kuvien ottamisessa oli jotain nostalgista ja ihanaa!
17:00 Alan katsomaan Riverdalen uutta jaksoa ja makoillaan poikaystävän/toisen puoliskon/miehen kanssa sohvalla. Ei mitään kummempaa. Molempia hieman väsyttää, joten päädytään tarjouksesta huolimatta jäädä vain kotosalle.
18:10 Isäni oli ostanut valmistujaisten kunniaksi skumppapullon ja toi sen ohikulkiessaan. Avasimme sen poikaystäväni kanssa ja nautiskelimme! Veuve Clicquot jääkööt toiselle kerralle.
18:30 Aurinko paistoi ja istuskelimme sohvalla aurinkolasit päässä samalla kun molemmat tekivät omia hommiaan koneella (työhakemuksia ja kuvanmuokkausta). Oli yhtä hauska näky kun kuulostaa!
19:30 Avasin telkkarin Simpsoneja odotellessa. Seiskan ja ysin väliset ohjelmat Subilla, kuten Simpsonit, Rillit huurussa yms ovat parhaita!
21:00 Aloimme katsomaan Scary Movieta muttei kuitenkaan tuntia pidempään ja klo 22:00 nukahdettiin molemmat! Zzzz…
Eli ei ollut sen kummoisempi päivä! Ehkä vielä jollain tasolla en ole vielä ymmärtänyt että olen oikea fysioterapeutti ja valmiina työelämään. Mutta ehkä se tässä pikkuhiljaa valkenee itsellekin työnhaun lomassa. Katsotaan siis mitä tulevaisuus tuo tullessaan sillä tällä hetkellä se on hyvin avoin ja vielä pimennossa. En haluaisi jäädä Joensuuhun, vaan olenkin hakenut töitä Pääkaupunkiseudulta, joten jää nähtäväksi toteutuuko toiveeni Helsinkiin tai Espooseen muuttamisesta.
Miten teillä menee ihanat lukijat? Onko joku muukin saamassa koulunsa päätökseen, vai onko vielä rupeama kesken? Millaisia suunnitelmia teillä on tulevaisuuden varalle?
Ciao belle,
Sini
Continue Reading