AITO ITALIALAINEN MARGHERITA PIZZA

Tein tuossa yksi päivä maailman parasta pizzaa eli aitoa oikeaa italialaista Margherita pizzaa, eli sitä mitä italialaiset kutsuvat pizzaksi. Pidän itse juuri tämäntyylisestä simppelistä ja rapeasta pizzasta, joten olin kuin taivaassa ja olen haaveillut kyseisestä pizzasta joka päivä sen jälkeen. Toinen puolisko voi todistaa. Pizzaan inspiraatio saatu täältä!

Pizzapohja (3 pizzaa):

6dl vehnäjauhoja

1/4 tl kuivahiivaa

1/2 tl hienoa merisuolaa

3 dl kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää pieni määrä vettä kerrallaan ja sekoita esimerkiksi kapustalla niin, että ainekset sekottuvat. Älä vaivaa taikinaa. Taikina jää hieman löysäksi tarkoituksella. Näin pohjasta tulee ohut ja rapea. Halutessasi voit kohottaa taikinaa huoneenlämmössä 12-24h. Tällöin taikina kohoaa kaksinkertaiseksi. Nälkäisimmille kelpaa myös kohottamaton taikina, haha!

Pizza kastike (3 pizzaa):

1 tlk (400g) Mutti pizzasauce

reilu loraus oliiviöljyä (Pirkka Parhaat Ekstraneitsytoliiviöljy Basilikalla maustettuna)

1 valkosipulin kynsi pieneksi hienonnettuna

1 tl balsamiviinietikkaa (tai balsamicoa)

1 tl sokeria

ripaus suolaa ja mustapippuria

Lämmitä ainekset kattilassa miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia välillä sekoittaen. Pizzakastike roiskuu helposti, joten älä säikähdä sotkua. Maista kastiketta ennen pizzojen valmistamista ja mausta tarvittaessa lisää.

Täytteet (yhä 3 pizzaa):

3 palloa (á 125g) Mozzarella di Bufala juustoa (Esim. Pirkka Parhaat, mutta tavallinenkin mozzarella käy)

parmesaanijuustoraastetta (Parmigiano Reggiano tai tavallinen pastajuusto)

tuoreita basilikanlehtiä

Laita 1 mozzarellapallo per pizza. Muotoile 1/3 taikinaa ohuenohueksi pohjaksi leivinpaperille. Kannattaa käyttää paljon jauhoja leivinpaperilla levitysvaiheessa välttääksesi taikinan tarttumisen paperiin ja käsiin. Laita uuni lämpeämään 250 asteeseen ja jätä pelti uuniin. Kun uuni on lämmennyt nosta leivinpaperi kuumalle pellille, levitä pizzakastike, leikkaa mozzarella ja laita siivut pizzan päälle, ripottele parmesaani ja koristele basilikanlehdillä. Paista 10 minuuttia uunin keskitasolla. Kun olet saanut pizzan uunista, lorauta hieman oliiviöljyä pizzan päälle. Nauti kylmän juoman kanssa!

Jos haluat tehdä vain yhden pizzan kerrallaan niin jaa ohje kolmella. Soosia kun tulee yhdestä purkista kätevästi kolmeen, niin on helpompi tehdä useampi kerralla. Kaksi ihmiselle tästä riitti sopivasti pizza per nenä ja santsikierros seuraavaan iltaan.

Ciao belle,

Sini

Vastaa