AJATUSTEN VOIMA

Ajattelemme tuhansia ajatuksia joka päivä ympäri vuorokauden, joten ei ole ihme että ne vaikuttavat siihen miten näemme maailman. Ajatukset myös muovaavat sitä ketä me olemme, sillä kokemukset aikaansavat ajatuksia ja mielipiteitä, jotka tekevät meistä meidät. Itse ainakaan en halua katua mitään elämässäni, sillä jokainen onnistuminen ja epäonnistuminen ovat osa meitä ja persoonaamme. Myös ne huonommat ja vaikeammat hetket ovat tärkeä osa omaa persoonallisuutta ja sisäistä paloa ja vahvuutta. Halusinkin jakaa teille muutaman vinkin siitä, miten omalla ajattelulla saa vaikutettua omaan elämänlaatuun. Näitä pyrin itsekin hyödyntämään päivittäin ja opin joka päivä lisää itsestäni ja omista ajattelutavoistani. Kun niitä ymmärtää paremmin, on helpompi huomioida milloin erilaiset tunnetilat ja ajatukset ovat hyväksi sinulla ja milloin niistä voi olla jopa haittaa.

Vertaile itseäsi mieluummin eiliseen itseesi, kuin muihin. Sosiaalisen median saturaatio helpottaa aina vain taitavampien ihmisten löytämistä vertailua varten. Tavoitteena olla parempi versio itsestään joka ikinen päivä. Olo on tällöin itsevarmempi, kun ei tarvitse keskittyä muihin vaan voi keskittyä itsensä kehittämiseen. Silloin ei tarvitse kilpailla muiden kuin itsensä kanssa, joka voi olla aivan yhtä palkitsevaa ellei jopa palkitsevampaa kuin muita vastaan kilpailu.

Älä valehtele itsellesi. Yksinkertaisin asia, joka voi olla joko todella helppoa tai voi mennä vaikean kautta. Jos valehtelet itsellesi asioiden merkityksestä, et voi koskaan löytää itsellesi sitä oikeaa tietä. Jos jokin asia on sinulle tärkeä, älä vähättele sitä. Jos jokin taas on ennemminkin turhaa, älä anna sille valtaa mielessäsi. Jos olet rehellinen itsellesi voit joko todeta olevasi onnellinen juuri nyt sellaisena kuin olet, tai huomata että voit tehdä asialle jotain. Mitäpä sitä turhaan jaarittelemaan.

Hyväksy tunteesi. Välillä saa olla niin onnellinen, että pakahtuu ja välillä saa itkeä silmät päästään jos siltä tuntuu. Jokainen tunne on sallittu ja oikeutettu. Jos niitä yrittää pidätellä tai tukahduttaa, et saa aikaan mitään itsessäsi. Henkinen kasvu vaatii usein epämielyttäviä tunteita, eikä niitä siksi tule unohtaa. Tunteet on tärkeä päästää pintaan. Esimerkiksi surua tai ahdistusta on hyvä päästää pintaan ja käsitellä se juuri sellaisena kuin se on. Epämielyttävänä tunteena, joka on käsiteltävä. Jos sen antaa elää oman aikansa ja tuntea tunteet ennemmin kuin myöhemmin olet jo askeleen lähempänä ymmärtämään omia tunnetilojamme ja ajatuksiamme niihin liittyen.

matching set MANGO

necklace THOMAS SABO

sunnies GUCCI

straw bag borrowed from Essie’s

Ciao belle,

Sini

 

Photos: Essie’s

2 kommenttia

Vastaa