KUN KOTI ALKAA TUNTUA KODILTA

Ensiasunnon sisustus alkaa olla jo sillä mallilla, että siitä saa jo hyvän hyvän miltä se tulee näyttämään. Tietenkin pientä hiomista on vielä tulossa ja joitain yksittäisiä muuttolaatikkoja etsii paikkaansa, mutta alan olla jo itse ainakin tyytyväinen. Asuntoon hankimme uutena sohvan, lamppuja, senkin eteiseen ja vaatekaapin, jotka näkyvätkin kuvissa. Muuten iso osa huonekaluista ja sisustusasioista on vanhasta kodista suoraan. Itse ainakin olen todella tyytyväinen miten omannäköinen kodista on tullut ja vanhat esineetkin ovat saaneet hyvin oman paikkansa. Vielä odottelemme pesukonetta ja sen semmoista arjen helpottajaa kotiin, mutta nyt voi onneksi aika hyvin jo rentoutua muuttotouhuilta.

Ciao belle,

Sini

Continue Reading

TAULUSEINÄ

Olohuoneemme on ollut toistaiseksi jo olemassaolleiden huonehalujen oleskelupaikka. Suunniteltuna uutena hankintana tulikin vain tv taso, jonka puolesta pysyimme hyvin yksinkertaisessa ratkaisussa. Jotain pientä olohuoneemme kaipasi Brooklyn bridge-taulun siirryttyä makuuhuoneeseen, joten lähdin pallottelemaan ajatusta persoonallisesta ja tyylikkäästä tauluseinästä, tai gallery wallista. Onnekseni avopuolisoni oli heti mukana ajatuksessa, mutta itse taulujen valinta olikin hieman vaikeampaa. Toiveena oli jotain luontoaiheista ja sen pitäisi olla myös tyyliltään omaan silmääni sopivaa. Erilaisia yhdistelmiä suunniteltuani ja ehdotettuani päädyimme vihreäpainoitteiseen, mutta seesteiseen yhdistelmään, jossa oli erilaisia luontomaisemia ja lehtikuvia. Tähän yhdistelmään olimme molemmat tyytyväisiä ja saimmekin tätä kautta muuten mustavalkoiseen ja harmaaseen asuntoomme hieman vihreää väriä.
Tilasimme julisteet monelle tutusta Desenio-verkkokaupasta, joka myy siis erilaisia julisteita ja kehyksiä. Valikoima on mielestäni hyvä ja kuvat ovat laadukkaita. Julisteiden saavuttua pystyin olemaan vakuuttunut niiden laadusta, sillä printit olivat hyvällä ja paksulla printtipaperilla, sekä itse kuvat tarkkoja. Hintaakin lystillä tuli aika reilusti, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, ettemme leikkiin olisi ryhtyneet. Varaudu siis kunnon tauluseinää valitessasi kehyksineen noin kolmenumeroiseen lukuun. Toisaalta helppoa on myös myöhemmin täydentää seinää uusilla julisteillä, mikäli siltä tuntuu ja näin päivittää huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Kehykset säästötarkoituksessa päädyimme ostamaan Ikeasta ja samalla reissulla lähti Irmeliksi ristitty palmupuu (vai onkohan se kenties vehka) hieman tuomaan raikkautta ja tunnelmaa. Olen innostunut erilaisista huonrkasveista, nyt kun apunani on joku joka niitä osaa oikeasti hoitaa. Innostukseni onkin saanut jo hieman toppuuttelua, ettei kohta asunto ala muistuttaa enemmän viidakkoa kuin kaksiota.
Hieman huonetta järjestelyämme ja julisteet mustissa sharpeissä kehyksissä seinälle aseteltuamme voin sanoa että tämä asunto alkaa näyttää entistä kotoisammalta ja juuri meidän näköiseltämme. Ainakin itse koen, että tähän tilaan tuli jotenkin heti luonnetta kun saimme seinälle jotain voimakaskontrastisempaa. Suurehkot neutraalinväriset seinät kun kaipasivat sitä jotain, jotta tila ei olisi jäänyt jotenkin tyhjän oloiseksi. Paljoa se ei vaatinut, vain hieman järjestelyä ja sommittelua. Itse tauluseinää suunnitellessa käytimme aikaa juuri sommitteluun, sillä halusimme sen olevan soljuva mutta omalta osaltani en halunnut sen olevan liian symmetrinen. Mielestäni onnistuimme luomaan kyllä toimivan mutta persoonallisen lopputuloksen, jota on helppo tulevaisuudessa lähteä muokkaamaan. Yksinkertaiset Ikean taulut tuovat itse julisteita hyvin esille, eikä näin loppusummaksikaan tullut mitään päätä huimaavaa. Enemmän vaivaa tuotti itse julisteiden valinta, jotta lopputulos olisi mieluisa ja silti tyylikäs asunnon tyyliin sopien.
Itse olen ainakin täysin ihastunut tämänhetkiseen olohuoneeseen ja olenkin alkanut jo hieman suunnittelemaan lisäyksiä sisustukseen, kuten jalkalamppu ruokailutilan valaisemiseksi tehokkaammin, sekä jotain muita pieniä sisustuselementtejä. Pidän teitä ajantasalla kunhan sisustusprojekti etenee, joten laittakaas kommenttiboksiin vinkkejä jos teillä olisi jotain ideoita valaisimiin. Olin ajatellut ns. yläpuolelle kaartuvaa valaisinta, joka tulisi kattovalaisimen tavoin ruokapöydän yläpuolelle ilman että tarvitsee erikseen alkaa sähkötöihin vetäen valaisimelle paikkaa toiselle puolelle huonetta. Ja kertokaa toki mitä pidätte itse tauluseinästä!
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

OMA KOTI KULLAN KALLIS

Olen kotiutunut Helsinkiin erinomaisesti ja kotonakin alkaa kaikki huonekalut olla paikallaan, joten voin hyvillä mielin näyttää teille asuntokuvia. Asun siis toisen puoliskoni kanssa kaksiossa, jonka koko ja sijainti on tarpeisiimme nähden erinomainen. Olenkin ollut pidemmän aikaa ilman vakituista asumusta, joten oman kodin sisustaminen on ollut ihanaa pitkästä aikaa. Vielä jotain sisustuselementtejä, kuten tauluja haluan saada asuntoon tuomaan lisää persoonallisuutta ja tunnelmaa. Tällä hetkellä voimme kyllä olla täällä hyvillä mielin, sillä kaikki tarpeellinen löytyy. Jotenkin aiemmatkin huonekalut ovat tänne uponneet hyvin, eikä ole ollut mitään ongelmaa yhdistää kahden ihmisen tavarat ja tyyli.
Aluksi hieman haasteita toi se ettei asunnossa ollut yhtään tuolia, mutta saimme nopeasti ostettua mieleiset ja hintalaatusuhteeltaan erinomaiset tuolit, joka helpotti mm. verhojen laittamista ja laatikoiden nostamista yläkaappeihin tällaiselle lyhyelle ihmiselle suunnattomasti. Ei nyt muuta asiaa tähän hätään, paitsi että kertokaa toki kommentteihin että mitä pidätte kämpästä ja sisustuksesta? Kotipostauksia tulee varmasti lisää kun tilanne etenee, mutta nyt oli hyvä aika jakaa ensimmäiset kuvat.
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

HUURRE TARJOTINPÖYTÄ

 

 

Minulla oli pitkään etsinnässä joku siro vaalea tarjotinpöytä, joka asettuisi hyvin yöpöydäksi. Minulla oli pitkään matala vesiheinästä punottu rahi, joka ei ollut tarkoitukseen nähden kaikkein paras vaihtoehto, joten tilasin alennettuna Pentikin Huurre tarjotinpöydän.
Halusin tarjotinpöydän sen sirouden vuoksi, joten harkitsin esimerkiksi HAY:n neliskanttisia pöytiä, mutta ne olivat hieman budjettini ulkopuolella. Kun bongasin Stockmannin alennusmyynneistä tämän jo aiemmin silmäilemäni pöydän, oli minun se pakko tilata. Se sopii aiempaan sisustukseeni hyvin, ja pystyn käyttämään sitä myöhemmin esimerkiksi sohvapöytänä tai sivupöytänä, jos siihen on tarvetta. Metallinen runko sopii myös esimerkiksi lasitetulle parvekkeelle, vaikken tiedä uskallanko talviaikaan pöytää ulkoiluttaakaan.
Mitä te pidätte pöydästä? Onko teillä jotain omia sisustusunelmia tällä hetkellä?
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

GLASS BOX

Matkuksen H&M Homesta löysin haaveilemani korurasian. Minulla on isompi rasia, jossa pidän ns. ”rihkama” koruja, mutta halusin laadukkaammille arvokoruille oman rasiansa. Lasisen rasian läpi kauniit korut ja kello näkyvät paremmin ja se on kuutenkin kauniimpi katsella kuin iso raskas korurasia. Tuota voi hyvillä mielin pitää pöydällä tekemättä liian raskasta vaikutelmaa.

Messinkiset reunat rasiassa sopivat monen kanssa yhteen, joten hopeammansävyiset yksityiskohdat kämpässäni eivät ole ristiriidassa keskenään. Toisaalta tämä eri metallien yhdistelmä tuo mielenkiintoa asuntoon, joten en ole sitä vastaan millään tavalla. Opiskelijakämppään en vielä kehtaa täydellistä sisustusta toteuttaa vaan kunhan tästä valmistun ja päädyn töihin mihin lie paikkakunnalle, alan sisustamaan tositarkoituksella, koska toivottavasti asunto pysyy samana pidemmän aikaan kuin 3 vuotta. 

Continue Reading