YLLÄTYKSIÄ

Talvi on tullut tännekin aivan pakastamalla! Olen semmoinen vilukissa että paksu takki lähtee käyttöön jo heti nollan alapuolelle saavuttaessa ja vaatii totuttelua, että pärjää pidemmillä matkoilla. Mutta onneksi maailmassa on ihania ihmisiä, jotka lämmittää! Nimittäin eilen järjestimme vanhimmalle ystävälleni yllätyssynttärit kaveriporukalla. Olimme koristelleet hänen kämppänsä sillä aikaa kun hän oli muualla ja takaisin palatessaan ilmapalloilla ja serpentiineillä koristeltuun olohuoneeseen, me kaverit jotka olimme levinneet ympäri Suomea opiskeluiden perässä olimmekin kaikki ykköset päällä vastassa! Oli kyllä todella kiva ilta vaikka lähdinkin alkavan flunssan takia aikaisin nukkumaan. Olimme suunnitelleet juhlia monta viikkoa (tai yksi meistä suunnitteli ja me muut autoimme) eikä ystävällämme ollut mitään hajua koko asiasta!
Mutta tässä olisi teille hieman asua aiemmin päivältä kun kävimme kuvaamassa hieman materiaalia tänne blogiin. Voinkin sanoa että lumihangessa ei nilkkureilla liikuta, sillä taisin mennä ennemmin sivusuunnassa kuin eteenpäin, joten kengänvaihdos iltaa varten oli paikallaan. Ei kyllä kyseisellä takillakaan olisi illalla tarennut, joten suosiolla lämpimimmät kamppeet päälle!
coat ZARA
scarf ACNE STUDIOS
watch MICHAEL KORS
jeans BURBERRY
boots WONDERS 
Ciao belle, 
Sini
Continue Reading

PARASTA JUST NYT


Onnellisuus ei ole itsestäänselvyys, eikä sitä myöskään välttämättä huomaa ennen kuin se on menetetty. Pienet asiat ärsyttävät ja kaikki tuntuu hankalalta, mutta kun muistaa miten hyvin kaikki käytännössä on voi vaan hymähtää ja hymyillä. Se voi kuitenkin olla helpommin sanottu kuin tehty ja tilanne ei välttämättä ole se miltä se ulospäin näyttää. Suurimmalla osalla meistä on onneksi kaikki hyvin ja paljon ihania asioita elämässä, jotka hymyilyttävät.
Onnellisuus ja hyvä itsetunto eivät aikoinaan minunkaan kuten liian monen nuoren elämässä ole aina olleet läsnä, mutta ikä ja kokemus (23.. köhköh) ovat opettaneet arvostamaan asioita juuri nyt. Samalla olen myös oppinut etten odota elämältä mitään, eikä se ole minulle mitään velkaa, eli jos haluan menestyä ja olla onnellinen tulee tehdä töitä ja tehdä elämästään omanlainen. Apua ei tipu taivaalta, vaan saattaa joutua itse pitämään itsestään huolta. Meillä täällä itsenäisessä Suomessa on hyvä tukiverkko ja järjestelmä, mutta moni jää helposti sen ulkopuolelle ja kokee itsensä yksinäiseksi tai vailla tukea ja turvaa. Siksi on tärkeää huomioida muut ja kohdella heitä vertaisenaan ja kuunnella mitä heillä on sanottavanaan, jotta voimme tehdä asioille jotain. Pienet hyvät teot tekevät maailmasta paremman paikan meille jokaiselle.
Tällä hetkellä saan opiskella itselleni mieleistä ammattia, jossa pääsen tekemään jotain konkreettista ja hyödyllistä. Minusta on mielekästä mennä kouluun vaikka koulutyöt välillä aiheuttavatkin stressiä. Minulla on koti ja sosiaalisia suhteita, jotka antavat tukea ja turvaa vaikka aina ei jaksaisikaan. Saan tehdä itselleni rakkaita asioita, kuten tanssia, näytellä, kirjoittaa tätä blogia ja matkustella eikä minun tarvitse huolehtia terveydestäni, taloudellisesta tai fyysisestä turvallisuudesta. Olen saavuttanut elämässäni asioita, joista olen hyvin onnellinen, kuten osallistua erilaisiin projekteihin. Minulla on suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja odotan niiden toteuttamista innolla. 
Niitä pieniä asioita, jotka saavat minut hymyilemään ovat leffailta Ihmeotuksia katsoen hyvässä seurassa, Monopolin pelaaminen ystävien kanssa, glögihetki markkinoilla, kaunis talvisää sisätiloista katsellen, herkullinen itsetehty appelsiinijuustokakku, varattu kampaaja-aika ja osuva synttärilahja (glögiä nam!). 
coat CANADA GOOSE
pants BCBG MAX AZRIA
shoes SOREL 
Ciao belle, 
Sini
Continue Reading

GLÖGIÄ JA ONNISTUMISIA

Syksy alkaa olla pitkällä ja voikin pikku hiljaa alkaa fiilistellä joulua. Olen kuunnellut viimeaikoina paljon joululauluja (niitä jenkkiläisiä, It’s beginning to look a lot like Christmas, Let it snow ja niin edelleen…), syönyt muutaman piparin, mutta sitäkin enemmän olen juonut glögiä.Joulu saakin tulla mitä pikimiten, sillä olen tämän syksyn aikana paahtanut semmoista haipakkaa, että työmäärää en uskalla edes ajatella. Viikonloppuna onnekseni pääsenkin juhlimaan 23 -vuotissynttäreitäni rakkaiden ihmisten kanssa Espoossa. Glögi piristää pimeinä iltoina, jolloin ei pitkän ja rankan päivän jälkeen jaksa tehdä muuta kuin nostaa jalat sohvalle ja katsoa Netflixiä. Olenkin tässä epätoivoisesti katsonut Gilmore Girlsien kausia läpi, että olen nähnyt ne ennen kuin aloitan uusien jaksojen katsomisen. Onko jollain muulla sama projekti, tai oletko muuten innoissasi uusista jaksoista?
Työ onneksi tuottaa tulosta. Sain sähköpostissa tiedon, että olen saanut Eileen Starckjohann ja Thelma Starckjohann-Bruun säätiön Kannustusapurahan, joka on tarkoitettu opinnoissaan hyvin menestyville 3. vuosikurssin opiskelijoille omalla alallaan Karelia Ammattikorkeakoulussa. Olen tehnyt todella paljon töitä tänä syksynä opiskeluiden ja muun elämän suhteen, joten olin enemmän kuin otettu tästä kunniasta. Olen saanut aikaiseksi elämässäni paljon viimeisen muutaman kuukauden aikana ja se näkyy myös omassa itsevarmuudessa niin tulevassa ammatissa kuin muilla elämän osa-alueilla. Minusta alkaa tuntua että olen löytänyt itseni ja olen oppinut oppimaan, joka on koko elämän kannalta yksi tärkeimpiä taitoja.
Kuten tuttuni tietävät, että olen intohimoinen glögin juoja ja talven mittaan erityisesti Valion sokeroimatonta glögiä menee aivan suunnattomasti! Kannustusapurahaa juhlistaakseni ostinkinkin Hans Välimäen vuoden 2016 vuosikertaglögin, joka oli hieman kiinnostanut takaraivossa aina kaupassa käydessäni. Olen harvemmin kirsikkaisen maun ystävä, mutta tässä alkoholittomassa glögissä se täydentää makua hyvin. Eli jos haluatte hieman aromikkaampaa glögiä niin suosittelen kokeilemaan tätä, se ainakin omalle kohdalle tuli herkullisena yllätyksenä.
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

BLOGIN UUSI KOTI


Nyt ollaan onnellisesti kotiuduttu So-Up!:in sivuille ja sivutkin on nyt lanseerattu. Vaikka blogissa ollaan uudessa osoitteessa, kirjoitan samanlaisia juttuja kuten aina ennenkin eli muotiin painottunutta lifestyleblogia. Jos olet uusi lukija ja eksynyt blogiini vasta täällä uudessa osoitteessa, toivotan sinut tervetulleeksi! Sivupalkista on mahdollista löytää seuraamisvaihtoehtoja ja sosiaalisen median tilini, kuten Instagramin (@sinimustonen) ja TÄÄLTÄ pääset seuraamaan blogiani Facebookin kautta, jos et ole vielä sinne eksynyt. Postaukset tulevat sinne kätevästi suoraan uutisvirtaan.

Olen todella iloinen tästä mahdollisuudesta kirjoittaa blogia uudessa blogiyhteisössä, joka toivottavasti avaa paljon ovia ja mahdollisuuksia myös teille lukijoille! Vaikka tämä syksy on ollut erittäin kiireinen ja vaativa, olen onnellinen että minulle on tarjottu tilaisuus kokeilla uutta blogin puolella. Kommenttiboksiin kannattaakin kertoa ajatuksia ja erityisesti toiveita siitä mitä täällä blogissa haluaisit nähdä. Olen pohdiskellut viikoittaisen muoti- , hyvinvointi- ja/tai ruokapostauksen (erikseen tietenkin ja eri päivinä) niin että olisi jotain kiinteää viikoittaista täällä teillä luettavana. Miltä tämmöinen kuulostaa? Kuitenkin koulu- ja muut kiireet menevät blogin edelle, sillä en tee tätä (tällä hetkellä) työkseni vaan harrastuksena, joten mikäli postausta ei ajoissa ilmesty niin ei kannata huolestua. En ole unohtanut teitä siellä ruudun toisessa päässä! Opiskelu ja tavoitteiden saavuttaminen vaativat paljon töitä ja ajoittain kompromisseja.

coat ZARA
sweatshirt KENZO
jeans BURBERRY
boots TIMBERLAND
bag FURLA
beanie UPFRONT 

Ciao belle, 
Sini
Continue Reading

2 X VINKKIÄ JOULULAHJAPAKETOINTIIN

Joulun aikaan on ihana etsiä ihmisille lahjoja ja paketoida ne mitä kauniimpiin erilaisiin paketteihin! Itseäni inspiroi tällä hetkellä 2 erilaista tapaa paketoida lahja, ja näihinkin tyyleihin on mahdollista tehdä erilaisia muunnoksia esimerkiksi sitomalla lahjanaruun kuusenhavu tai kulkunen.
Ensimmäinen paketointityyli on rustiikkinen ja yksinkertainen, mutta omalla tavallaan erittäin viehättävä. Olen nähnyt paljon erilaisia kasveja, kuten kuusenhavuja tai kanervaa sidottuna lahjanarun väliin, tai maalinroiskeilla tehtyjä kuvioita muuten yksinkertaiseen pakettiin. Tässä pakettivaihtoehdossa on hyvänä puolena ekologisuus, sillä juuttinaru sekä paperi ovat biohajoavaa, eli ympäristötietoiselle lahjansaajalle tämä on kuin omiaan. 
Hieman hienostuneemmalle lahjansaajalle on mustaa silkkinauhaa koristava luksuspaketti, joka näyttää kauniilta ja salaperäiseltä. Solmimalla rusettia useassa osassa saa lahjanauhasta näyttävämmän, mutta niin ettei paketin tyylikkyys kärsi. Tämä pakettivaihtoehto onkin enemmän merkkitietoiselle tyyliniekalle, joten jos haluat säväyttää jo paketoinnilla, on tämä vaihtoehto juuri sinulle tarkoitettu.
Mitä pidätte paketointivinkeistä? Onko sinulla jakaa oma vinkkisi täydelliseen joululahjapakettiin?
Ciao belle, 
Sini
Continue Reading

UUDET TUULET

Blogin puolella alkaa olla pikku hiljaa aika uudistumiselle. Hommasin uuden objektiivin Olympus PENiini ja nimenmuutos oman nimen alle onkin semmoista mitä olen jo hetken aikaa harkinnut, mutten ollut saanut aikaiseksi. Nyt sitten repäisin ja siirryin helpommin muistettavaan ja selkeämpään blogin nimeen. Olin nimittäin huomannut kertovani blogistani ja nimen kertominen jo aiheutti niin paljon haasteita, ettei ole käytännössä mitään järkeä teidän lukijoiden kannalta pitää nimeä, joka on hankala muistaa ja kirjoittaa. 
Uusi objektiivini on M.Zuiko 45mm/f1.8, joka on hieman erilainen kuin aiempi objektiivini ainakin siinä mielessä että kuvat joutuu ottamaan paljon kauempaa. Kuvien laatu on kyllä paljon parempi huomattavasti tehokkaamman valovoimaisuuden ansiosta. 

coat BURBERRY
scarf ACNE STUDIOS
leather pants SELECTED FEMME
boots TIMBERLAND
bag LOUIS VUITTON lainassa äidiltä

Ciao belle,

Sini

Continue Reading

UNINÄYTELMÄ

Tämä syksy on pyörinyt suurelta osin Joensuun Ylioppilasteatterin projektissa, jonka aloitimme kesällä ja nyt se huipentuu näytelmän esityksiin marraskuun aikana Pakkahuoneella, Joensuussa. Olenkin jossain postauksessani sivunnut projektia, mutta nyt voin ilolla esitellä August Strindbergin Uninäytelmän. Näytelmän on ohjannut Anna Ryynänen ja mukana on ihana 10 henkinen näyttelijäpoppoomme, tuottaja, puvustaja, tekniikkavastaava ja kaikki ihanat ihmiset jotka ovat antaneet oman panoksensa lopputulokseen. 
Uninäytelmässä Indra-jumalan tytär Agnes päätyy Maan päälle ja pääsee kokemaan ihmiselämän raadollisuuden ja kauneuden. August Strindbergin Uninäytelmä tuo ihmiselämän symboliikan ja vastakkainasettelun unen kaltaisessa, ajoittain epäloogisessa ja ihmetystä herättävässä asetelmassa.


Trailerin ja esitysajat näet postauksen lopussa. Näytelmän Facebook eventiin pääset täältä!

Sääli ihmisiä!

Ensi-ilta on to 3.11.2016 klo 19.00

Muut esitykset:

to 10.11. klo 19.00
su 13.11. klo 17.00
to 24.11. klo 19.00
pe 25.11. klo 19.00
la 26.11. klo 17.00

Liput: 12€/10€/8€ (normaali/alennettu/ISYY-opiskelijakortti). Lisätietoa ja lippuvaraukset: joensuunylioppilasteatteri.net, tuotanto.joyt@gmail.com ja 044 339 0051.



Ciao belle, 

Sini (aka Tytär)

Continue Reading

(ANTI)ROMANTTINEN

En ole kovinkaan romanttinen ihminen. Romanttiset komediat ovat lähinnä viihdyttäviä, enkä ole koskaan ymmärtänyt esimerkiksi siirappisten romanttisten tekojen päälle. Itselleni klassinen romantiikka on suhteellisen vierasta ja mielestäni tärkeämpää onkin yhdessä vietetty aika, kuin runoilu ja söpöily. En ole koskaan etsinyt ”sitä oikeaa” tai lapsena suunnitellut yhteistä tulevaisuutta unelmien miehen kanssa, isoine häineen, häämatkoineen ja omakotitaloineen. 
Monet ystäväni ovatkin hyvin romanttisia ja he ihastuvat helposti. Itse en ainakaan tunnista itsessäni ihastuvani tai hakevani jotain täydellistä siitä toisesta henkilöstä. Molemmissa osapuolissa on virheitä, eikä kukaan ole täydellinen. Tämä onkin kaikkien ihmissuhteiden perusta omasta mielestäni, eli toinen ihminen otetaan juuri sellaisena kuin on. Mutta palatakseni hömppärakkauteen ja romanttisuuteen, jota tässä postauksessa romanttisuutena kutsun, välillä on hauska kokeilla uutta ja vierasta.
Tässä olisikin pari kuvaa siitä, että hömppäromantiikka voi olla hauskaa. Mielelläni kyllä tulevaisuudessakin kokeilen moisia ”imelyyksiä”, eivät ne niin outoja olleet, ja uskallanko jopa sanoa että tykkäsin siitä, haha! Mites tässä nyt näin kävi? Jotain jos kiinnostaa niin kuvan skumppapullo on Bernard-Massard ja on hieman kalliimpi kuin edullisimmat pullot, mutta mikäli et halua käyttää 50€ oikeaan shampanjaan tämä 15€ pullo on varteenotettava korvike.

Blogipostaus sisältää kuvamateriaalia alkoholituotteesta. Alkoholin nauttiminen alaikäisenä ei ole suotavaa, eikä kyseessä ole kaupallinen yhteistyö.

Ciao belle, 

Sini

Continue Reading

HYVÄ IHMINEN

Sain ajatuksen postaukseen kaverilta joka kertoi, että hänen luennollaan (maisterin tutkintoon johtava kurssi) opettaja oli kysynyt kuka on sitä mieltä että joku on parempi ihminen sen jälkeen kun on suorittanut itselleen maisterin tutkinnon. Koko muu luokka paitsi kaverini nostivat kätensä ja opettaja kysyi minkä vuoksi hän on eri mieltä. Kaverini vastasi että lukemalla kirjoja ja kirjoittamalla esseitä ei tule paremmaksi ihmiseksi. Tästä olen myös itse samaa mieltä. 
Hyvä ihminen on mielestäni henkilö, jolla on hyvä itsetunto, arvot kohdallaan ja kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Hyvä ihminen asettaa kaikki samalle tasolle tutkinnosta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta, elämäntilanteesta tai mistä tahansa huolimatta. Hyvä ihminen myös tietää mikä hänet tekee elämässä onnelliseksi ja pystyy tukemaan myös muita näiden asioiden löytämisessä. Esimerkiksi oma aiempi opiskelupaikkani kaupan alalla ei tehnyt minua onnelliseksi, vaan päin vastoin. Kun vaihdoin fysioterapian puolelle tuli elämästä ja opiskelusta huomattavasti mielekkäämpää joten löysin tulevaisuuden ammattini ja kehityin ihmisenä. Omalla erikoisalallaan, on se sitten ammatti, harrastus tai muu ideologia, kehittyminen tekee myös mielestäni hyvän ihmisen. Viisaus tulee kokemuksen myötä ja tämän viisauden jakaminen eteenpäin muille on mielestäni yksi hyvän ihmisen piirre. 
Tunne-elämän älykkyys niin muiden kuin omalla osalta on tärkeää tiellä hyväksi ihmiseksi. Hyvä ihminen tietää miten itse reagoi erilaisiin asioihin ja miten käsittelee pettymystä ja surua. Hyvä itsetunto auttaa hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on, kuitenkin kehittämällä niitä ominaisuuksia, jotka ovat joko haitaksi itselle tai tuottavat muuten mielipahaa elämässä. Ympärillään ei kannata pitää asioita jotka tuovat kärsimystä, ja on viisautta luopua niistä. Esimerkiksi toksinen parisuhde tai huono tapa eivät tuo elämään iloa, joten hyvä ihminen tietää milloin luopua niistä. 
Empatia on sana, jota mielestäni ei korosteta tarpeeksi. Toisen ihmisen saappaisiin astuminen ja samaistuminen on kommunikaation perusta. Jos et pysty samaistumaan keskustelutoveriisi on se mitä hän sanoo vaikeampi sisäistää ja ottaa vastaan. Empatia on myös koko ihmisyyden perusta, sillä olemme niitä harvoja eläviä olentoja jotka kykenevät yhtä pitkälle kehittyneeseen empatiantunteeseen.

Muut ihmiset arvostavat hyvässä ihmisessä avunantoa ja luotettavuutta. Hyvä ihminen tarjoaa apuaan epäitsekkäästi tarvittaessa ja hänen sanaansa voi luottaa. Luottamus on ainakin omasta mielestäni tärkeä ominaisuus, sillä mikäli et luota kyseisen henkilön sanoihin tai tekoihin, voiko hän pohjimmiltaan olla hyvä ihminen. Ihmiset ovat mielestäni kuitenkin aina pohjimmiltaan hyviä, mutta se miten se tulee esiin on oman vastuun alla. Jokainen ihminen on täten vastuussa omasta hyvyydestään ihmisenä, eikä siihen voi kukaan muu vaikuttaa kuin sinä itse. Esimerkiksi jos olet toiminut jossain tilanteessa väärin, ainut keneen voit syyt kohdistaa ovat oma itsesi, sillä muiden toimintaan ei suoranaisesti pysty vaikutamaan.

Millainen on teidän mielestä hyvä ihminen? Heräsikö minkälaisia ajatuksia ja/tai kysymyksiä tekstistä?

Ps. Kuvien asussa kokeilin trendikästä ns. nurinkurista kerrospukeutumista pliseeratun hameen kanssa. Miltä näyttää teille?

white shirt H&M
top BIKBOK
coat ZARA 
sunglasses H&M
necklace DKNY
skirt H&M
booties WONDERS

Ciao belle,

Sini

Continue Reading

RUSKA

Syksy alkaa olla jo täydessä vauhdissa, samoin viimeinen kouluvuosi. Sen puolesta tulinkin jakamaan hieman tyypillistä asukokonaisuuttani täällä Kuopiossa, joka kyllä arkiaamuina on enemmän verkkarit ja huppari, kuin farkut ja raitapaita. 

Kyseisen asun mustat (pipo, takki ja kengät) osat ovatkin päivittäisessä käytössä, ja ehkä tämän vuoden parhaita hankintoja. Olen jo pitkään haaveillut Timberlandin kengistä, mutten ole niitä raskinut ostaa, mutta nyt syksyn tullen päätin ne parin vuoden jahkailun jälkeen tuoda kotiinpäin. Takkimerkeistä paras eli Haglöfs, jolta minulla on paksumpi takki ja ulkohousut ennestään, olikin ainut vaihtoehto kun lähdin etsimään hieman ohuempaa takkia pidemmässä mallissa. Pipo olikin heräteostos, mutta vaikka kyseinen asuste on enemmän murtovarastyylinen, on se ollut monen viileän aamun pelastus kun lähden klo 7 aikaan polkemaan töihin. 
Vaikka onnistunut asukokonaisuus onkin keino pikaiseen itsevarmuuden boostiin, voi hyvillä peruskappaleilla pärjätä pitkälle, kun aika on niukalla ja tarkotuksena vain selvitä seuraavaan paikkaan jossa sen päivän vaatetus puetaan.

beanie UPFRONT 
sunnies H&M
shirt H&M
coat HAGLÖFS
jeans CALVIN KLEIN JEANS
boots TIMBERLAND

Ciao belle,

Sini

Continue Reading