BLOGI JA VALOKUVAUS

Blogin pitäminen on opettanut minulle paljon valokuvauksesta ja siitä minkätyylisistä kuvista itse pidän. Olen myös huomattavasti luontevampi kameran edessä kuin alkuaikoina. Valokuvien laatu ja tyyli onkin kehittynyt aina sitä mukaa kun olen saanut uutta sisältöä tai oppinut muiden blogeista uusia vinkkejä miten saan aikaan semmoista sisältöä minkä voin ylpeänä jakaa teille lukijoilleni. Erilaiset tekniset päivitykset ovat myös huomattavasti parantaneet kuvien laatua, kuten uuden kameran hankinta ja myöhemmin siihen hommaamani parempi objektiivi. Erityisen harppauksen kuvissani sai aikaan Lightroomin hankkiminen, joka hieman kalliin lisenssihintansa vuoksi kirpaisi, mutta en ole päivääkään katunut sen hankkimista, sillä käytän sitä lähes päivittäin.
Onnistuneiden valokuvien eteen tehdäänkin paljon töitä ja kommunikaatio on tärkeää. Mikäli olet itse kuvassa kohteena on haastavaa kanavoida kuvaajalle oma visionsa, joka erityisesti blogimaailmassa on tärkeää välittyä kuvista, vaikket itse niissä olisikaan. Tällä hetkellä blogini kuvat ottaa pääasiassa poikaystäväni, joka onnekseni on kiinnostunut ottamaan valokuvia ja parhaiden kuvien takana onkin usein ollut hänen visionsa. Kuvien tyyli määrittää paljon blogin tyyliä ja sitä miten lukijat reagoivat blogiin. Itselleni kuvien laatu onkin heti itse sisällön jälkeen tärkeimpiä asioita, sillä usein kurkistan toisten blogien postauksia juuri mielenkiintoisen kuvan perusteella.
coat MASSIMO DUTTI
hoodie H&M
pants ADIDAS
sneakers ADIDAS
sunnies H&M
Aloitin blogin kirjotamisen alun perin asujen ja inspiraation jakamiseksi muille ja itselleni. Myös panostus sen laatuun on kehittynyt muokkaamattomista puhelinkuvista viimeisteltyihin ja ajateltuihin kuviin. Olen omasta kehityksestäni iloinen ja haluaisinkin kehittyä valokuvaamisessa ja bloggaamisessa mahdollisimman paljon. Maailmassa on paljon taitavia bloggaajia, jotka inspiroivat minua kuvilla ja teksteillään, joka motivoi itseäkin kehittymään. Intohimoa tätä hommaa kohtaan lisää teidän lukijoiden ja ensimmäisestä yhteistyöpostauksestani saamat kommentit asiakkaalta, joka ilokseni oli erittäin tyytyväinen postauksen sisältöön. Pieni sisällöntuotannon kärpänen taisi puraista, sillä into ja inspiraatio tehdä on tällä hetkellä suuri. Aikaa ei kuitenkaan ole niin paljon kuin haluaisin olevan käytettävissä, mutta toivotaan että se asia muuttuu pian kotiin palatessani täältä harjoittelusta.
Valokuvaamisen lisäksi olen blogin pitämisen aikana huomannut tyylini kehittyneen tavalla, jonka epäilen tapahtuneen ilman bloggaamista. Olen tällä hetkellä hyvinkin tietoinen siitä mikä on omaa tyyliä ja mikä ei. Tämä pätee lähes kaikkeen vaatteista sisustukseen ja sen yli. Tyylini kehittyy jatkuvasti ja todennäköisesti vuoden päästä se on tähän hetkeen nähden kehittynyt erilaiseen suuntaan, mutta toivon että jatkan bloggaamista silloinkin. Kuulisinkin mieluusti myös teiltä lukijoilta blogini sisällöstä, joten pistä kommenttiboksi laulamaan ja kehitetään tätä blogia yhdessä!
 Ciao belle,
Sini
Continue Reading

UNELMIEN JAHTAUSTA

 

 

 

Jokaisella on varmaan ollut jossain elämänsä vaiheessa jokin unelma. Pieniltä lapsilta kysytään mikä sinusta tulee isona ja vaahtosammuttimen kokoisesta tiesin, että haluan näytellä ja mielellään elokuvissa. Halusin tuottaa ihmisille saman onnellisuuden tunteen mitä itse löysin elokuvia ja näytelmiä katsellessani. Minulla ei missään vaiheessa ole ollut unelmia perheen perustamisesta tai aloilleni asettumisesta vaan olen haaveillut uusista kokemuksista ja itseni haastamisesta erilaisissa projekteista. Unelmaa jahdatessani löysin itseni koulunäytelmistä, näyttelijäntyön intensiivikursseilta ja ylioppilasteatteristakin, mutta vaikka tunsin olevani siellä missä minun kuuluikin en pystynyt suoriutumaan omien (ja muiden) odotusten mukaisesti. Usko itseeni alkoi rakoilla jossain vaiheessa ja jouduin miettimään, että mitä haluaisin tehdä elämälläni ellen olisi näyttelijä.
Kävin katsomassa La La Landin (joka muuten oli aivan ihana elokuva, jonka aikana jopa minä joka ei ikinä leffassa itse tihrustin), missä unelmien jahtaaminen oli kantava teema ja elokuvan toisella päähenkilöllä olikin samanlainen unelma kuin minulla. Hänellä oli myös samoja epäilyksen tunteita, mutta koska kyseessä oli elokuva eikä oikea elämä, saavutti hän unelmansa. Valitettavasti näin kuitenkin harvemmin tapahtuu oikeassa elämässä. Tai jos tapahtuu, on se yksi miljoonasta.

 

 

Elokuvan myötä aloin miettimään omia unelmiani kaihoisin mielin, ja miettimään millaista elämäni olisi jos olisin tehnyt erilaisia päätöksiä. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilaanteeseen, sillä jokainen kokemus johon olen törmännyt elämäni aikana on tehnyt minusta juuri minut. Unelmista voin nauttia pimeässä elokuvateatterissa muiden unelmien toteutumista katsellen ja olemalla onnellinen siitä, että niin he kuin minäkin saan tehdä juuri sitä missä olen hyvä ja minulla on vaikutus ympäröivään maailmaan.
Tanssin kautta löysin fysioterapian, ja omien loukkaantumisten kautta minulla oli intoa tietää asiasta enemmän. Olen myös erittäin empaattinen ja hyvä kuuntelemaan, vaikka itse sanonkin. Halu esiintyä ja tuottaa iloa muille muuttui empatiaksi asiakkaitani kohtaan ja haluksi auttaa heitä saavuttamaan oma potentiaalinsa. Pitkän itsetutkiskelun jälkeen olen tullut tulokseen, että minulla tuskin on talenttia näyttelijänuraan tai ainakaan hyvään sellaiseen, mutta pystyn fysioterapian avulla saamaan aikaiseksi jotain hyvää maailmassa. Sama tavoite mitä näyttelemisellä halusin saavuttaa, mutta hieman eri ilmentymistavalla.

 

 

Mietin pitkään valmistumisen jälkeen hakeutuvani vielä Teatterikorkeakouluun, joka vaatisi paljon harjoittelua ja panostamista. Yksi vaihtoehto olisi myös ulkomaille opiskelemaan hakeutuminen, mutta se on taloudellisesti haastavaa ja epätodennäköistä, joten olen joutunut oikeasti miettimään mitä elämässäni haluan. Koen olevani hyvä omalla alallani, ja pystyn auttamaan muita. Olen myös ajatellut jatkokouluttautumista lääketieteeseen, jossa saisin vielä enemmän tehdä sitä mikä fysioterapiassa on hyvää. Vaikka en haluaisi myöntää, minusta tulisi parempi lääkäri kuin ikinä näyttelijä.
Onneksi luovuus, jota näytteleminen, tanssiminen ja esiintyminen sisältää, ja se ilo ja palo mitä se tuottaa on mahdollista toteuttaa myös harrastajatasolla. Sillä aionkin sitä tehdä niin kauan kuin on vain mahdollista. Aion hakeutua erilaisiin näyttelemistä ja tanssimista sisältäviin projekteihin ja haluaisinkin tehdä jollain tasolla sitä mahdollisimman paljon. Elokuva-näytteleminen jääkin vain haaveeksi, mutta ehkä pienen elämäni aikana pääsen sitä kokeilemaan. Mistäs sen tietää? Siihen asti voin tanssia ja näytellä harrastelijaporukoissa sieluni kyllyydestä, sillä niitä mahdollisuuksia on onneksi paljon.

 

 

Kuvat Pixabay palvelusta.
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

KOTI-ILTA VAI ULOS JUHLIMAAN?

Hyvät viinit ovat elämän pieniä iloja. Istun mielelläni iltaa kotona ja maistelen hyviä viinejä, kuin menen ulos baariin. En ole koskaan ollut bilehile tai viihtynyt baareissa. Erityisesti kovaääniset tanssipaikat ovat turhauttavia, koska siellä ei pysty keskustelemaan tai olemaan mukavasti. Joten jos lähden ulos, menen mieluummin tunnelmalliseen istumapaikkaan, jossa voi vaikka pelata ystävien kanssa lautapelejä samalla kun nauttii juomista. Näistäkin paikoista lähden yleensä ajoissa kotiin nukkumaan, jotta aamulla herää virkeänä ja hyvävointisena.
Kotona nautiskellessa voi katsella elokuvia tai ruuan lisäksi tehdä edullisesti ihanaa gourmet ruokaa, verrattuna ravintolahintoihin. Tunnelma on silloin myös intiimimpi ja mukavampi, kun ei tarvitse huolehtia laskun perään. Ruoasta saa myös tehtyä juuri sen makuista ja tyylistä kuin haluaa, olettaen että osaa keittiössä muutakin kuin keittää vettä. Yhdessä ystävien tai toisen puoliskon kanssa voikin viettää rauhassa iltaa huolehtimatta mistään.
Itse suosin viinejä, niin täyteläistä punaviiniä, kuivan raikasta valkoviiniä ja aromaattista kuohuviiniä, mielellään kirpeää shampanjaa, mutten tämän hetken tuloilla sitä pysty juomaan kuin harvakseltaan. Kokeilenkin mielelläni uusia viinejä, kuten kuvassa näkyvää Lindauerin kuohuviiniä, joka oli saanut vuoden 2016 viinin maininnan. Minulla ja toisella puoliskolla on tässä kuussa vuosipäivä ja tänään opinnäytetyöseminaari, joten samalla juhlimme sitä ennen kuin poistun etelään harjoitteluani varten. Viinin kaveriksi valitsimme créme brulee jälkiruuat, jotka täydensivät viiniä hyvin. Vaikka kyseessä oli hieman hienostuneempi valinta, on yleensä mahdollista löytää hyvä vaihtoehto sopivaan hintaan.
Laadun ei aina tarvitse olla kallista. Ei juomissa, kuin ruuissakaan. On mahdollista saada aikaan herkullista ja terveellistä ruokaa edullisesti, erityisesti jos on valmis tekemään sen itse. Myös elokuvailta on helppo toteuttaa esimerkiksi yhdistämällä tietokoneen televisioon ja katsomalla haluamansa elokuvan isommalta ruudulta. Myös ns. bileilta on helppo toteuttaa myös kotioloissa, joskin kerrostalossa täytyy ottaa huomioon naapurit. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin meluavat naapurit, jotka eivät huomioi toisia. Jos kuitenkin haluaa kokea baarielämän, tanssia itsensä pyörryksiin tanssilattialla ja tavata uusia ihmisiä, ei koti-ilta ole silloin paras vaihtoehto.
Kotihiirenä ja iltaunisena haluaisinkin jakaa omat vinkkini onnistuneeseen koti-iltaan niin viinin kera kuin ilmankin:
  1. Mikäli teet ruokaa kotona, panosta mausteisiin. Maustamalla ruuan hyvin saat helposti ja edullisesti erinomaista ruokaa.
  2. Kuohuviiniä juodessa (erityisesti shampanjaa) kannattaa valita tulppaanin muotoiset lasit, jolloin aromit säilyvät viinissä paremmin ja maku pysyy parhaimmillaan. Myös viinilasit kannattaa valita niin että niiden suu on jonkun verran pohjaa kapeampi, jolloin viinin maku pääsee oikeuksiinsa. Kuvien lasit ovat Villeroy & Boch merkkiset.
  3. HDMI-piuhalla yhdistät tietokoneen televisioon kätevästi, jolloin saat esimerkiksi Netflixistä oman kotiteatterin. On myös olemassa erilaisia langattomasti toimivia vastaavia laitteita, mutta HDMI-piuha on huomattavasti edullisempi.
  4. Mikäli et välitä alkoholijuomista, kokeile esimerkiksi erilaisia alkoholittomia drinkkejä. Googlettamalla löytyy paljon erilaisia herkullisia vaihtoehtoja moneen makuun.
*Blogipostaus sisältää kuvamateriaalia alkoholituotteesta. Alkoholin nauttiminen alaikäisenä ei ole suotavaa, eikä kyseessä ole kaupallinen yhteistyö.
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

KOHTI ETELÄÄ

Tämän viikon lopulla lähden kohti etelää ja pääkaupunkiseutua kohti harkkaa. Olen haaveillut asuvani alueella pitkään, joten viimeiseen harjoitteluuni halusin sinne, sillä usein ensimmäinen työpaikkakin saattaa tulla viimeisen harjoittelupaikan kautta. Hieman jännittää pidempi ajanjakso kauempana, sillä Kuopiossa ollessani tulin joka viikonloppu takaisin Joensuuhun, mutta nyt en pysty pitkän matkustusajan vuoksi moista edes kuvittelemaan, joten vaikka minulla on rakkaita ystäviä etelässä ja luonani pystyy Joensuusta käsin vierailemaan, on se hieman haastavaa. Monet tekevät opiskelunsa kaukana kotipaikkakunnaltaan, joka on tavallaan samanlainen tilanne, joten en stressaa sitä.
Odotan kuitenkin innolla millaista asuminen pk-seudulla on muuten kuin lyhyitä jaksoja lomalla kaverin luona tai hotellissa. Täällä Joensuussa on ollut kunnon talvi jo pidemmän aikaa, ja vaikka ihmisten snäppien perusteella näyttäisi ainakin tällä hetkellä etelässäkin lumen olevan maassa, voi sää olla erilainen kuin näissä kuvissa, jotka otettiin jo ennen joulua. Toisaalta nämä hirveät pakkaset alkavat jo ärsyttää, joten maisemanvaihdos etelämpään tarkoittaa hieman lämpimämpää säätä. Se ei minua haittaa ollenkaan.
Harjoittelun alkaminen tarkoittaa myös hieman hajanaisempaa postaustahtia. En myöskään pysty asukuvia ottamaan yhtä usein, mutta pyrin kuitenkin julkaisemaan blogiini sisältöä kiireistä huolimatta enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Kuten viime syksynäkin, blogi menee muun elämän ehdoilla pari kuukautta ja sitten onkin taas enemmän aikaa. Sitten alkaakin työtä tekevän elämä, joka omalta osaltaan tasapainottuu blogin kirjoittamisen kanssa. Siitä en kuitenkaan tiedä vielä yhtään mitään, että mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta eiköhän se selviä yhdessä teidän lukijoiden kanssa.
Toivoisinkin teiltä paljon toiveita millaisia ja mitä aiheita koskevia postauksia haluatte blogissani nähdä!
Haluaisitteko esimerkiksi kysymyspostauksen jossa vastaan yleisesti kaikkiin kysymyksiin tai tietyn aihealueen kysymyksiin? Haluatteko tietää enemmän fysioterapiasta tai alan opiskelusta? Entäs liikuntaan ja tasapainoiseen harjoitteluun liittyvät aiheet? Kenties muotitrendit ja kauneusaiheet voisivat kiinnostaa? Pistäkäähän kommenttiboksi laulamaan! Kiire todennäköisesti työ inspiraatiota hieman, joten olisin todella kiitollinen teille postausvinkeistä ja kommenteista.
coat ZARA
sweater & OTHER STORIES
jeans CALVIN KLEIN JEANS
boots TIMBERLAND
beanie BIKBOK
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

NETFLIX SUOSIKIT

Näin lomalla on ihana rentoutua Netflixin parissa kullan kainalossa tai ihan vain itsekseen. Itse olen ainakin pitänyt kyseistä streamauspalvelua auki lähes aina koneella ollessani ja katsellut töiden ja kouluhommien lomassa milloin mitäkin. Halusinkin jakaa teille omat vinkkini niistä suosikkielokuvista ja sarjoista joita olen viime vuonna katsellut ja ihastunut päätä pahkaa. Seassa on uusia tuttavuuksia ja vanhoja lemppareita, mutta tässä pikemmittä puheitta Leffafriikin lempparit!

Stranger Things

Tämän vuoden eniten ajatuksia herättänyt Netflix sarja, eli Stranger Things on yksi parhaita TV-sarjoja mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Se saa hetkessä koukkuun kiehtovien juonenkäänteidensä ja henkilöhahmojensa avulla. Tämä sarja on puhuttanut kaikkialla ja on monen kuuluisan näyttelijän ja elokuvantekijän suosikkeja.

iZombie

Ah, tämä oli viime kesänä jotain ihanaa! Ruumishuoneella työskentelevä lääkäri, joka eriskummalisten sattumusten kautta herää zombina ja joutuu selviämään ihmisten seassa syöden aivoja ja selvittäen murhia uhrien muistojen avulla. Hauska ja mukaansatempaava sarja.

Age of Adaline

Ihana Blake Livelyn tähdittämä elokuva naisesta, joka ei kohtalon oikun vuoksi ikäänny vaan pysyy aina nuorena. Tämä on visuaalisesti näyttävä elokuva, jota on ihana katsoa uudestaan ja uudestaan.

How to be Single

Uudehko elokuva sinkkuudesta ja sen oikean etsimisestä. Elokuva antaa mielestäni hauskan näkökulman sinkkuudelle ja mitä se todellisuudessa merkitsee. Humoristinen elokuva, joka viihdyttää ja saa ajattelemaan. Ja kuka ei voi olla pitämättä Rebel Wilsonista!

Orange Is the New Black

Kaikkien aikojen suosikki Netflix sarja. Naisvankilan todentuntuiset ja aidot kohtaamiset ja tapahtumat, joista ei jää puuttumaan roskia ja mustaa huumoria koukuttavat joka kausi. Kesäkuun uuden kauden ensi-iltaa odotetaan aina kuin kuuta nousevaa ja koko kausi rohmutaan kerralla. Miksi tätä ei tule kuin kerran vuodessa lisää? Jos et ole vielä nähnyt niin suosittelen!

House of Cards

Jenkkien politiikan maailmaan sijoittuva sarja rikkoo neljättä seinää (eli päähenkilö puhuu yleisölle) paljastaen byrokratian korruptoituneisuuden ja salaisuudet. Sarja on jännittävä ja monivivahteinen, joten siihen ei vaan kyllästy.

Good Witch

Todellinen hyvänmielen sarja. Grey House nimistä bed & breakfastia pitävä uusioperhe asuu idyllisessä pikku kaupungissa. Cassie Nightingale tuntuu tietävän mikä tepsii jokaiseen pulmaan ja onkin koko kaupungin uskottu. Taianomainen sarja, jota on ihana katsoa.

Black Mirror

Dystopisessa tulevaisuudessa teknologia antaa uusia mahdollisuuksia, mutta ovatko ne aina meille hyväksi? Ihmisen hyvyyteen ja teknologian tuomiin mahdollisuuksiin ja ongelmiin keskittyvä sarja saa aina ajattelemaan. Se on myös hyvin jännittävä, joten jännäreitä ja scifileffoja rakastavat tulevat pitämään tästä. Myös kaikesta psykologisesta kiinnostuneet henkilöt tulevat rakastamaan tätä ohjelmaa.

Coco avant Chanel

Muotimaailman uraauurtavaan Chanelin muotitalon perustaneeseen Coco Chaneliin tutustuva elokuva on jokaisen muoti-intoilijan nähtävä elämänsä aikana. Kaunis ja mielenkiintoinen elokuva tutustuu naisten muodin suurimpaan muutokseen näyttävästä käytännölliseen, jonka yksi aikaansaaja oli juuri rouva Chanel.

XOXO

Konemusiikkifestareiden keskellä tapahtuu monenlaista ja erilaiset ihmiset kohtaavat toisensa. Hyvään musiikkiin ja kauniisiin kuviin luottava XOXO on nuorenmielinen ja ilahduttava elokuva, jossa uskotaan unelmiin ja tosirakkauteen.

Chelsea

Netflixin ensimmäinen ja ainut talk show on Chelsea Handlerin juontama ohjelma, jossa mitään ei oteta vakavasti, mutta käsitellään myös vakavia aiheita todenmukaisesti ja aidosti. Chelsean ronski huumori yhdistettynä tärkeisiin aiheisiin, kuten naisten oikeuksiin, rintasyöpään ja perhesuhteisiin, joihin uppoudutaan täydellä sydämellä. Itse ainakin ihastuin Chelsean elämänasenteeseen ja ohjelma on todellakin hänen näköisensä.

Dokumentit

Netflix on täynnä erilaisia dokumentteja eri aiheista ja ne herättävät ajatuksia niinkuin dokumenttien on tarkoituskin. Kannattaakin ensi kerralla kurkistaa mitä mielenkiintoisia aiheita siellä on nähtävillä!

Klassikkoleffat

Netflix on mielestäni paras paikka katsella elokuvataiteen klassikoita, sillä siellä on niitä pilvin pimein! Audrey Hepburnin tähdittämästä Aamiainen Tiffanyllä Quentin Tarantinon ohjaamaan Pulp Fictioniin. Jos haluaa sivistää itseään katsomalla jonkun loistavan klassikon niin täältä niitä löytyy. Itse ainakin olen katsonut jo vaikka mitä ”to-do” listallani olevia klassikkoja, sillä ne ovat siellä niin kätevästi saatavilla.
Ciao belle,
Sini
Kansikuva Pixabay palvelusta
Continue Reading

UUDEN VUODEN LUPAUKSET 2017

Tänään on vuoden viimeinen päivä ja juhlitaan vuoden 2017 vaihtumista. Jotta olisin mahdollisimman kliseinen ja tylsä bloggaaja kerronkin teille uuden vuoden lupauksistani ensi vuodelle. Vuonna 2016 minulla oli hyvin erikoisia uuden vuoden lupauksia, kuten opettelin juomaan olutta. Halusin ensi vuodelle kuitenkin ottaa enemmän tasapainoista ja tervettä elämää tukevia suunnitelmia, jotka eivät ole yhtä helposti arvioitavissa olenko ne ”suorittanut”, mutta ne tekevät minulle hyvää. Terveellinen elämäntapa on ainakin itselle ollut erityisen tärkeää, sillä huomaan heti jos en ole nukkunut sopivaa määrää, syönyt liikaa sokeria tai liikkunut liian vähän. Siksi haluankin panostaa siihen mahdollisimman paljon ensi vuonna.
Terveellinen ja ekologinen elämäntapa näkyy ensi vuonna elämässäni lisääntyneenä ekologisena ajatteluna, terveelliseen ravintoon panostamalla, riittävällä liikunnalla ja unella. Kun keho voi hyvin, jaksaa mielikin paremmin ja voi tukea omalla toiminnallaan muita.
Aion minimoida sokerin ruokavaliossani kiinnittämällä huomiota siihen mitä syön. Esimerkiksi monissa jugurteissa ja mehuissa on paljon sokeria, joka ei tee hyvää keholle. Vältän sokeria ruokavaliossani valitsemalla maustamattomia jugurttituotteita ja juomalla mehun sijaan vettä. Aiempien ”sokerilakkojen” yhteydessä olenkin huomannut, kuinka hyvävointinen olen ollut ja miten kehoni ja erityisesti ihoni on reagoinut vähäsokeriseen ruokaan, joten aion ehdottomasti panostaa siihen ensi vuonna.
Minut tuntevat henkilöt tietävätkin, etten syö punaista lihaa ollenkaan, vaan korvaan sen kanalla, kalkkunalla, kalalla ja kasviksilla. Aionkin ensi vuonna syödä yhä enemmän kasvispainoista ravintoa, sillä se on terveydelle hyväksi ja ekologinen elämäntapa. En luovu vaaleasta lihasta kokonaan mutta vähennän sen käyttöä. Lihan tuotanto on ympäristölle kuormittavampaa kuin kasviravinnon tuottaminen, joten syömällä kasviksia tuen omalta osaltani ympäristöä. Opettelen myös tehokkaammaksi kierrättäjäksi.
Minulla on aika säännöllinen unirytmi arkena, jonka olen todennut minulle sopivaksi. Hyvä unirytmi tarkoittaa tehokasta ja aikaansaavaa päivää, eikä sitä pimennä huonovointisuus tai huimaus, jota huomaan helposti ilmenevän erityisesti jos olen nukkunut liikaa. Olen nyt joululomalla nukkunut aivan liikaa, eli joka yö vähintään 10 tuntia, joka ei minulle sovi sitten lainkaan. Onneksi ensi keväällä on paljon mukavaa toimintaa kuten harjoittelu, joka pitää unirytmiä yllä.
Säännöllinen liikkuminen ja urheilu on terveydelle erityisen hyväksi. Liikkumattomuus onkin ylipainon ja tupakoimisen lisäksi yksi suurimpia riskitekijöitä monen sairauden ja terveyshaitan syntymisessä. Liikunnan puute vaikuttaa itselläni heti mielialaan, eli en jaksa tehdä asioita ja mieli on maassa. Liikunta lisää mielihyvähormonin erittymistä, joten se on kuin ilmainen mielialalääke. Liikunta myös auttaa jaksamaan arjessa ja hyvällä kunnolla ennaltaehkäistään niin montaa huonoa asiaa, että menisi joko päivä jos alkaisin niitä teille tähän kirjoittamaan.
Vähemmän terveyteen liittyvä uuden vuoden lupaukseni liittyy ekologisuuteen ja eettisyyteen. Aion kiinnittää huomiota enemmän millaisiin tuotteisiin ja palveluihin käytän rahaani. Ekologiset, paikalliset ja eettisyyteen keskittyviin yrityksiin keskittymällä tuemme samalla heidän toimintaansa ja ajatusmalliaan. Pienillä teoilla voi saada paljon aikaan.
Millaisia uuden vuoden lupauksia teillä on?
Hyvää Uutta Vuotta jokaiselle lukijalleni,
Sini
Kuva Pixabay palvelusta
Continue Reading

JOULULAHJAKOOSTE

 
Omiin joululahjaperinteisiin on kuulunut jo kauan perheen kesken yhden ennakkoon toivotun lahjan saaminen (usein muiden perheenjäsenten yhdessä ostama), joten itse jouluun ei kuulu lahjojen jakamista niin paljon kuin monella muulla perheellä. Lahja tulee aina tarpeeseen ja on oman kokemukseni perusteella osuva. Ellei tiedä lahjansaajaa todella hyvin tai ole muuten tietoinen jostain tietystä lahjasta, josta hän on haaveillut tai erityisesti tarvitsee, voi lahjan ostaminen olla hankalaa. Sama budjetti kuin lahjoihin olisi tullut käytettyä voidaan siirtää sitten pyhien jälkeisiin alennusmyynteihin, jolloin voi löytää ihania laadukkaita merkkituotteita joihin ei muuten olisi varaa.
Olin jo aiemmin syksyllä saanut joulu- ja syntymäpäivälahjaksi todellakin tarvitsemani uuden paremman objektiivin, joka onkin ollut kovassa käytössä. Tämän lisäksi sain 2 NYXin huulipunaa Lingerie sarjan Lace Detailin ja Copenhagen sävyisen Lip Creamin.  Nude Lace Detail on käytännöllinen aivan päivittäisessä meikissä ja kuulemani mukaan kestää hyvin vaikka syödessä. Olin myös pitkään haavellut tummemmasta huulipunasta, jota vastaa täydellisesti Copenhagen. Helposti kylmä- ja lämpöpakkauksena toimiva kauratyynykin oli pidempään ollut toivelistalla, joten on helppo esimerkiksi jumisia niskoja rentouttaa lämpimällä kauratyynyllä. Voin kertoa tuotteen käytöstä myös enemmän erillisessä postauksessa, kerro kommenttiboksiin jos kyseinen postaus kiinnostaa.
Toisen puoliskoni kanssa emme kertoneet etukäteen mitä ostamme toisillemme, mutta olimme kuitenkin budjetin asettaneet lahjalle, että se on sopiva ja samansuuruinen. Häneltä sainkin laskettelulasit. En ennen viime talvea ollut lasketellut ja oli tarkoitus tänä talvena laskea enemmänkin, joten näenpähän siellä rinteessä jotain tänä vuonna haha! Hänelle annoin Tommy Hilfigerin t-paidan ja Calvin Kleinin bokserit, sillä halusin antaa laadukkaita ja hyviä vaatteita, jotka tulevat käyttöön. Osui ja uppos, jes! Sain vielä myöhemmin kommentiakin siitä miten olin osannut ostaa niin mieleisen paidan.
Tämän lisäksi joululahjoihin kuului kuvassa alustana näkyvät Marimekon Lumimarja tuplapussikalanaMarimekon harmaa Tasaraita pyyhe ja Raakasuklaan valmistuspakkaus, jonka saimme toisen puoliskon kanssa yhteiseksi lahjaksi. Lisäksi oli erinäinen määrä suklaata ja English Tea Shopin teekokoelma, jota en kehdannut alkaa kuvailemaan (ja on niistä suurin osa syötykin jo!).
Ciao belle,
Sini
Continue Reading

KUINKA SELVITÄ ALE-HULINOISTA?

 
Tänään virallisesti alkaneet alennusmyynnit tulevat joka vuosi yhtä isolla rytinällä. Jokainen liike mainostaa huikeita alennuksiaan ja kassikaupalla tavaraa kannetaan ulos säästämisen ilosta. Olen itse harrastanutkin enemmän alennusmyynneissä shoppailua kuin ennen pyhiä lahjoihin panostamista ainakin perheen kesken, sillä alennusmyynneissä saattaa usein olla semmoisia ihania asioita tarjolla, joihin ei ole ollut varaa aiemmin. Alennusmyynteihin lähdetään kuitenkin harkiten ja muutama nyrkkisääntö tiedostaen. Älkää ottako postaustani sijoitusneuvontana tai muuna ohjeena, vaan pienenä ajatuksenmurusena, jota voi pohdiskella ennen lähtöä aleihin.
Oma mahdollisesti paras alelöytöni oli joitain vuosia takaperin Lontoossa Selfridgen tavaratalossa, josta löysin kauniin Burberryn villakangastakin vanhasta mallistosta alennettuun hintaan. Olen käyttänyt takkia siitä lähtien joka talvi eikä se ole mennyt miksikään. Siksi on hyvä panostaa laatuun, sillä se kestää ja laadukkaat ajattomat vaatteet eivät mene koskaan muodista!
Älä tee heräteostoksia. Ennen kun lähdet alennusmyynteihin kannattaa tehdä pientä tarvelistaa mitä saattaisit tarvita. Alennusmyynneistä voi myös löytyä se ihana talvitakki tai neulepusero, jota olit hypistellyt aiemmin muttet ollut raskinut ostaa. Seuraavan kevään trendit kannattaa myös tsekata etukäteen, sillä alerekistä saattaa löytyä seuraavanakin sesonkina kuumia trendivaatteita hieman edullisemmin. Esimerkiksi röyhelövaatteita on nyt paljon tarjolla ja ne ovat entistä trendikäämpiä ensi keväänä. Alennusmyynneistä voi myös löytyä se ihana talvitakki tai neulepusero, jota olit hypistellyt aiemmin muttet ollut raaskinut ostaa.
Huomioi alennusprosentti. Todellisuudessa ”alennettu” tuote on vähintään 50 % alennuksessa. Pienemmällä alennusprosentilla liike saa vielä voittoa tuotteen hinnasta. Nykyään suurin osa liikkeistä myy tuotteitaan 30-40% alennuksella, jota ei vielä lasketa alennetuksi, vain hieman edullisemmiksi tuotteiksi. Alennusmyynneissä kannattaakin kurkistaa kuinka monta prosenttia tuote on alennettu, eikä sokeasti luottaa halpaan hintaan. Pienempiä alennusprosentteja ei kuitenkaan kannata jättää sen takia katsomatta, jos sieltä löytyykin joku ihana ja tarpeellinen tuote, mutta on hyvä tietää ettei kyseessä ole vielä hyvä ”diili”.
Panosta laatuun. Nyt jos koskaan on hyvä hetki jättää halpojen ”fast fashion” liikkeiden tuotteet rekkiin ja kurkistaa laadukkaiden merkkituotteiden valikoimat! Sieltä löydät inhimillisempään hintaan kestäviä ja laadukkaita tuotteita, joilla on vielä jälleenmyyntiarvoakin. Esimerkiksi nettikaupoissa kuten Stockmannilla, Net-a-Porterissa, MyTheresassa, Zalandolla yms. on suuri valikoima merkkituotteita edullisemmin. Esimerkiksi Net-a-Porterilla on joka viikko lisää alennettuja tuotteita arvostetuilta merkeiltä, joten kertavilkaisulla ei välttämättä näe kaikkea.
Ole varma ostostasi. Oma mantrani alennusmyynneissä on, että haluaisinko kyseisen tuotteen myös jos se olisi normaalihintainen. Mikäli vastaan kysymykseen kyllä, olen yleensä varma tuotteesta. Samalla mietin esimerkiksi vaatteiden osalta, mihin asukokonaisuuksiin yhdistäisin ne ja tuleehan tuotteelle varmasti käyttöä. Mikäli en pysty vastaamaan kysymykseen, ei tuote ole minulle tarkoitettu ja jätän sen kauppaan. Onhan tietenkin mahdollisuus tulla myöhemmin takaisin hakemaan tuote jos se jää tarpeeksi vaivaamaan. Silloin on hyvä muistaa, että jos se on vielä hyllyssä odottamassa, on se silloin minulle tarkoitettu. Älä myöskään tyydy johonkin sellaiseen joka on vähän sinne päin, mikäli etsit jotain tiettyä. Se jää helposti harmittamaan, jos tuote ei ole juuri sellainen mitä olit ajatellut.
Ostaisinko tuotteen jos se olisi normaalihintainen? Onko sille varmasti käyttöä?
Onko teillä jotain omia vinkkejä alennusmyynteihin? Jaa omat kokemuksesi ja parhaat alelöytösi kommenttiboksiin.
Kuva Pixabay palvelusta
Continue Reading

JOULUNI 2016


Minulle sattui hieman huono tuuri joulun suhteen (kuten valitettavasti monella mullakin ketä olen kuullut), eli olin joulua edeltävän viikon ja joulupyhien alkupään kuumeessa, enkä saanut aikaiseksi muuta kuin muutaman kokonaisen Netflixin sarjan katsottua läpi sen viikon aikana. Kävin kuitenkin jouluaattona anoppilassa pyörähtämässä hieman nuutuisesta olosta huolimatta, mutta jouduin vetäytymään ajoissa jo takaisin pehkuihin, koska tautia en kovasta yrityksestä huolimatta saanut selätettyä ajoissa. Olenkin syönyt aivan liikaa suklaata, johon tässä alkaa tulla pikkuhiljaa överi. Ruoka on onneksi hyvää olotilasta huolimatta.  
Tällä hetkellä olen omien porukoiden luona juurtuneena sohvaan ja katsellut leffoja ja rapsutellut koiria. Olo on jo onneksi hieman parempi vaikka suurin osa joulusta meni hieman kuumehuuruissa. Palailen erikseen joululahjapostauksella, sillä osa lahjoista on tällä hetkellä omassa kodissa odottelemassa ja itse olen muualla, niin kunhan saan ne samaan paikkaan tulee aiheesta ihan oma postaus. Siihen asti hyvää Tapaninpäivää!
Miten teidän joulu sujui? Mikä oli suosikki joululahjasi? Kerro kommenttiboksiin! 
Ciao belle, 
Sini
Continue Reading

3 YÖTÄ JOULUUN ON


Muutaman päivän päästä on joulu ja sain vihdoin tänään 7 tunnin työurakan jälkeen viimeiset kouluhommat tehtyä. Olimme opinnäytetyöparini kanssa koko päivän tekemässä viimeisiä silauksia raporttiin, teimme artikkelin aiheesta ja esityksen seminaaria varten. Tätä puurtamista hihasti hieman maanantain ja sunnuntain välisenä yönä pamahtanut kunnon flunssa. Yritin seuraavan päivän levätä, että pystyisin tänään saamaan kaikki työt tehtyä. Enää lähtiessä ei tuntunut niin kipeältä, koska oli skarpannut niin paljon päivän aikana, joten katsotaan vaan että nouseeko kuume nyt ilalla kun pääsee taas rentoutumaan.
Onneksi voin hyvällä omatunnolla lämmittää ruokaa, nauttia kynttilänvalosta ja katsella elokuvaa. Olenkin tässä kirjoitellessa kuunnellut joululauluja Spotifystä, joten olen jo hyvässä joulufiiliksessä viikonloppua varten. Minulla ja toisella puoliskolla on muutama paikka missä vierailemme pyhien aikaan, joten pitäkää lukijat rakkaat peukkuja että parannun siihen mennessä. Joulun pyhien aikaan en postaa, ihan sillä että saan rauhassa olla, mutta yritän kuvailla materiaalia jotka julkaisen sitten joulun jälkeen. 
Hyvää joulua teille kaikille!
Otankin tästä muutaman päivän some-loman eli en päivittele sosiaalisen median tilejäni tai blogia muutamaan päivään. Olenkin lähes pakkomielteinen somen tsekkaaja, joten muutaman päivän loma tekee enemmän kuin hyvää. Onko joku muu ottamassa samanlaisen tauon tästä kaikesta teknologiahälystä? Miten yhdistät sosiaalisen median joulun viettoon? Raportoitko Facebookissa tai Snapchatissa lahjat heti avattuasi vai pysytteletkö hiljaa joulun ajan?
Ciao belle,
Sini
Continue Reading