ITSENSÄ KUNNIOITTAMINEN JA SYKSYN PARAS OSTOS

Olen lukemassa Jordan B. Petersonin kansainvälistä bestselleriä 12 Rules for Life. Olenkin ajatellut sen antamia vinkkeja paljon ja haluankin tuoda niitä postauksissani enemmän esille. Kronologisessa järjestyksessä tämä elämänohjeet tai säännöt eivät postauksessani mene, mutta jos itse kirja kiinnostaa enemmän niin kommentoi boksiin niin voin tehdä sen luettuani kattavamman postauksen aiheesta. Mutta ennen aiheeseen pääsyä haluan hehkuttaa teille tämän syksyn, ehkä jopa vuoden käytännöllisintä ja parasta ostosta eli ihan aikuisten oikeaa sadetakkia. Juuri ennen pahimpia sadepäiviä ostin Stockmannilta Rainsin vihreän sadetakin. Myyjälleni kiitos ihanasta asiakaspalvelusta, joka auttoi ”ei oosta” löytämään varmaan yli 10 erimallista sadetakkia, joista oli helppo valita juuri se täydellinen. Sadetakin sävy on hieman sinertävä kuvissa ja parhaiten kuvaakin armeijanvihreä tai sammaleenvihreä takin todellista sävyä. Sadetakin kanssa paras yhdistelmä onkin ollut Hunterin korkeavartiset kumisaappaat.

Pitkien työpäivien päätteeksi kun sijaisena työskennelleiden tuttu epävarmuus töiden jatkumisesta, ympärillä lisääntyvä kiire ja muutokset työelämässä alkavat mietityttämään myös sitä kuinka olla itselleen armollinen. Kunhan tekee oman osansa hyvin se riittää, eikä tarvitse tehdä yhtään sen enempää kuin pystyy. Helposti pienelle perfektionistille tästä tulee riittämättömyyden tunne, joka on inhimillistä. Kun tekee kovaa töitä odottaa siitä jotain hyötyä. Se ei välttämättä ole heti näkyvillä tai tulossa ollenkaan työpaikasta ja työnkuvasta riippuen. 12 Rules for Life kirjassa oli mielestäni hyvä sääntö sen suhteen miten tässä tilanteessa olisi hyvä suhtautua itseensä  ja elämään. Peterson neuvoo kohtelemaan itseään kuin sellaista josta on vastuussa pitämään huolta. Helposti ajattelee, että kyllä itse pärjää. Laittaa muut itsensä edelle ja tinkii omasta mukavuudesta. Kun ajattelee itsensä samalle viivalle ja huolehtii myös omasta hyvinvoinnistaan samalla jaksaa itsekin paremmin eikä epävarmuus lähde niin helposti kalvamaan. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Viime aikoina en ole jaksanut huolehtia itsestäni tai antanut armoa. Tuppaan puskemaan itseäni aina pidemmälle ja tekemään enemmän, mutta mikään ei koskaan riitä. Uuvun ja otan aikaa hengähtää. Nykyään osaan hieman paremmin tunnistaa omat rajani, enkä pääse näin palamaan loppuun. Välillä kuitenkin huomaan, etten osaa ottaa aikaa itselle, parisuhteelle ja niille pienille hyville asioille elämässä, jotka auttavat jaksamaan. Ajattelen kokoajan joko töitä tai blogiani. Kun teen mitään mielenkiintoista, mietin sitä kuinka saisin siitä mahdollisimman hyvät kuvat blogiin, jotta saan riittävän mielenkiintoista sisältöä lukijoilleni. Pääni kiehuu ideoita postauksille, joita vapaa-aikanani kirjoittelen kun pitäisi tehdä jotain muuta. Illalla sängyssä mietin työasioita, sekä huomaan pysähtyväni miettimään niitä päivän mittaan muutenkin. Vaikka työ jää kirjaimellisesti työpaikalle, se ajoittain jää mieleen myös vapaa-ajalla. Omassa ammatissa on nimittäin jatkuvasti joko päiviä, jolloin asiat tuntuvat rullaavan ja omalla toiminnallani tuntuu olevan merkitys. Toisina päivinä taas kaikki on päin vastoin ja en saa mitään merkittävää aikaiseksi. Se on normaalia ja sitä tapahtuu on kuinka paljon kokemusta tahansa. Se ei ole vain oman ammattini varjopuolia vain kaikkien muidenkin ammattien. Koskaan ei ole valmis, joten on pakko oppia kokoajan lisää jos haluaa antaa parastaan.

Ajatukset siitä, ettei riitä ovat usein arkipäivää ja ne osaa ottaa sellaisena kuin ne ovat. Ne eivät jää mieltä piinaamaan kovinkaan kauaksi aikaa. Huonompina päivinä ne kuitenkin jäävät helpommin takertumaan mielen perukoille ja horjuttamaan omaa uskoaan itseensä. Jos vaatii itseltään liikoja, tekee vain hallaa omalle jaksamiselleen. Olen tehnyt itselleni nyt pienen pienen tavoitteen, jonka mukaan yritän elää oman jaksamisen tukemiseksi. Koitan olla himpun verran parempi ihminen illalla nukkumaan mennessä kuin aamulla herätessäni. Sen ei tarvitse olla paljoa, vaan vaikka pieni hyvä teko. Usein omat tavoitteeni ovat abstrakteja ja pyrin tavoittelemaan jotain, jota en osaa pukea edes sanoiksi. Odotan vain kovan työni tuottavan jotain hedelmää, enkä edes tiedä mitä odotan. Ei ole mahdollista edes täyttää mahdottomia tavoitteita elämässä, vaikka ne itse itselleen asettaisi. Jos tavoite on liian korkealentoinen ja mahdoton ei siitä tule muuta aikaan kuin ahdistusta ja suru puseroon omasta epäonnistumisesta. Onnistuminen ja epäonnistuminen ovat niin mustavalkoisia konsepteja, ettei niiden mukaan pieni ihminen voi elää pitkään tyytyväisenä. Perfektionistinen luonne kuten itse olen ajaa itsensä lopulta loppuun, jos ei osaa ottaa aikaa ja pysähtyä. Jos et anna itsellesi armoa, niin kuka sitten? Ja jos sinä et kunnioita itseäsi, niin miten voit olettaa että kukaan muukaan kunnioittaa sinua? Se että teet parhaasi joka päivä riittää ja sen yritän itsekin muistaa.

rain coat RAINS

rain boots HUNTER

cable knit sweater MAX MARA WEEKEND

jeans LEVI’S

Ciao belle,

Sini

Vastaa