MIKÄ VIHAPUHEESSA VIEHÄTTÄÄ?

Tämän tekstin piti olla fokusoitunut vihapuheeseen ja nettikiusaamiseen, joka erityisesti kohdistuu bloggaajiin tai muuten julkisuudessa oleviin henkilöihin, mutta viime aikaisen ketutuksen seurauksena tämä jo valmis postaus saa tuta pyhää vihaani kiusaamista kohtaan myös yleensä. Pienen pääni ymmärrykseen ei mene vielä tänäkään päivänä tietoinen kiusaaminen toisia kohtaan. Se että, jollekin tietylle henkilölle enemmän tai vähemmän strategisesti aletaan suoltamaan tietystä asiasta tai useammastakin negatiivista ja jopa agressiivista puhetta tai muuten pyritään tekemään toisen elämästä helvettiä. Asioihin ei joko puututa riittävästi, tai jos puututaan tämä kiusatuksi leimaantunut henkilö ei osaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään ”Onko se minulta pois jos ilmaisen asian ystävällisesti tai jätän jopa sanomatta mikäli kyseessä ei ole mikään muotoseikkaa tai luonteenpiirrettä tärkeämpi asia?”. Itse pyrin siihen, että löydän yhteisen sävelen mahdollisimman monen ihmisen kanssa joskin tiettyjen persoonallisuuspiirteiden kolahtaessa se ei välttämättä ole se ilmiselvin vaihtoehto. Kaikkien kanssa ei välttämättä ole paras kaveri, mutta toimeen varmasti tulee. Se riippuu aika pitkälle myös omasta asenteestaan ja siitä miten haluaa tulla nähdyksi. Kokeeko oman käyttäytymisensä vaikuttavan ympärillä olevaan ilmapiiriin tai parhaimmillaan sekä myös pahimmillaan toisen mielialaan. Koskaan emme kuitenkaan tiedä mitä sen toisen elämässä pyörii, joten paras vaihtoehto ainakin omasta mielestäni on levittää positiivista energiaa. Omassa elämässäni pyrin antamaan positiivisia kommentteja ihmisille heti jos olen sitä mieltä, heidän päiväänsä parantaakseen ja muotoilen rakentavan palautteeni niin että se on helppo vastaanottaa ja siitä jää loppujen lopuksi hyvä mieli. Ja tämä siksi koska mitä se minulta on pois jos teen toisen iloiseksi omalla toiminnallani?

Nettikiusaaminen ja juoruilu keskustelupalstoilla ja Jodelissa on kuohuttanut viimeaikoina. Tätä lukuunottamatta 2018 on alkanut hyvin, sillä kissa on nostettu pöydälle monesta asiasta. Nettikiusaaminen ylipäätänsä on koettu pahana asiana, mutta julkisuuden henkilöt ja sosiaalisella medialla palkkansa saavat henkilöt joutuvat sitä kokemaan lähes päivittäin. Ja tämä ihan vain siksi että ihmiset kokevat julkisuudessa olevan henkilön ”ansaitsevan” osakseen suoraan sanottuna vihapuhetta ja halveksintaa. Heidän tekemiään valintoja ja elämäntyyliään tarkastellaan suurennuslasin alla ja tässä usein käy kuin muurahaiselle samassa tilanteessa. Pienistä asioista saadaan aikaan jotain suurta ja paskamyrsky on valmis. Itseäni kummastuttaa muutamien termien olemassaolo ylipäätänsä, kuten edellä mainittu paskamyrsky ja paremman käännöksen puutteessa syntynyt bodyshaming termi. Bodyshamingissa elämäntapojen tai valintojen sijaan halveksutaan ihmisen kehoa. Miten ihmisiä jaksaa kiinnostaa muiden elämä tai ulkonäkö niin paljon että haluaa tarkoituksenomaisesti ja systemaattisesti pahoittaa toisen mielen? Eikö olisi käytännössä helpompi todeta, etten pidä kyseisestä henkilöstä ja poistaa tämä omasta pääkopasta oman mielenterveyden ja epäsuorasti sen toisen mielenterveyden säilyttämiseksi. Kenenkään statuksesta, ammatista tai mistään muustakaan syystä tarvitsisi kestää sellaista kohtelua mitä julkisuuden henkilöiden ja bloggaajien oletetaan ihan vain siksi että he ovat valinneet olla julkisuudessa. Ainut vaihtoehto näyttää olevan se ettei tee rakastamaansa työtä, jos ei sitä kestä. Ei kenenkään työpaikalla tarvitse työpaikkakiusaamista sietää niin miksi julkisuudessa olevat henkilöt olisivat eri asia? Ovathan hekin omalla työpaikallaan.

Samalla kun oletetaan julkisuuden henkilön ottavan vastaan kaiken sen paskan, mitä muut ihmiset keksivätkään mukisematta oman ammatinvalinnan vuoksi ovat he jotenkin velvollisia tästä kaikesta huolimatta jakamaan kaiken omasta elämästään ehdoitta. Hyvänä esimerkkinä tulee mieleeni leukemiaan sairastunut Vilma, joka eräässä Instagramkuvassaan kertoi kuulumisiaan sairaalassaoloajaltaan. Sydäntäni särki ensimmäinen lause, jossa hän puhui siitä kuinka vähän ihmisillä on ymmärrystä sosiaalisen median ulkopuolellaoloajasta vaan odotetaan jatkuvaa päivitystä. Yksityisyyttä kunnioitetaan hyvin vähän, joka näkyy esimerkiksi kansainvälisellä tasolla kotirauhan häirinnässä ja paparazzikulttuurin syntymisessä. Tämä hieman karkasi jo aiheesta, mutta halusin sen kuitenkin mainita. Ihmiset kokevat oikeudekseen saada tietää julkisuudessa olevien henkilöiden parisuhteiden päättymisistä tai sairastumisistaan kuten läheisiltään, vaikka kyseessä on käytännössä aivan tuntematon yksityisyyteen oikeutettu ihminen. Kukaan ei ole tilivelvollinen ulkopuolisille ihmisille, eikä se ole sinulta pois jos annat asian olla. On se sitten elämäntapa tai valinta kuten Iidan matkassa- blogissa pyörineestä paskamyskystä, somehiljaisuudesta mistä tahansa asiasta johtuen tai muuten vain halusta tehdä asioita, joihin syystä tai toisesta kuuluu julkisuus. Esimerkiksi moni sisällöntuottaja tekee mitä tekee siitä ilosta, että saa luotua jotain omannäköistä ja aitoa eikä julkisuudenhakuisuudestaan. Osa enemmän ja osa vähemmän tarkoituksella on päätynyt siihen pisteeseen kuin on.

Me olemme jokainen kuitenkin aivan yhtä epätäydellisiä pieniä ihmisiä, joiden olisi hyvä antaa toisillemme armoa jokaisena päivänä. Sillä jos me emme sitä toisillemme tee niin kuka sitten? Se ei ole keneltäkään pois jos jätät sanomatta pahan sanan toisesta ja hymähdät vain erimielisyydelle. Täysi yhdenmielisyys ei tule koskaan tapahtumaan, joten on helpoin hyväksyä että voimme olla eri mieltä asioista. Se miten toinen haluaa elämänsä elää, julkisuudessa tai sen ulkopuolella on hänen asiansa eikä sen tulisi purra häntä itseään nilkkaan. Toisen elämä ei myöskään vaikuta omaasi millään tavalla, joten jättämällä asian omaan arvoonsa sinun ja toisen on helpoin tehdä omasta elämästään sellaista kuin haluaa. Eikö olisikin tylsää jos kaikki eläisivät samanlaista elämää kuin itse? Pidetään erilaisuutta mieluummin hyveenä kuin pahuuden ruummiillistumana ja opitaan siitä jotain. Opetelkaamme siis käyttäytymään ja kohdelkaamme toisiamme niinkuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Et sinäkään haluaisi paskamyrskyä niskaasi, ethän?

This post was going to focus on cyberbullying on bloggers and other people who are present in the social media for their job or as a hobby. As I have been feeling this holy anger for bullying in general I had to add this first. I personally don’t get bullying in any form. Things either don’t get enough attention or the bully isn’t able to look themselves in the eye and ask ”Is it any less for me to say my statement in a polite matter or even leave unsaid if it’s not constructive or necessary?”. You won’t be best friends with everyone, but it’s definitely possible to get along. It depends on your own attitude and how you want to be seen. Do we feel that we have an effect on the world around us and perhaps also on the mood of other people. I try my best to share positive attitude and thoughts and give critisism as constructively and friendly as possible. We can never know how the other person it feeling at the moment and what effect a comment might have. Because is it any less for me to make others feel as happy as I can around me?

Cyberbullying and shit storms have been a hot topic in Finland lately, as always I’m afraid. People in the limelight are considered to deserve all kinds of gossip and shaming, just because for any reason they just happen to be household names. I’m constantly baffled about the fact that there are terms like shit storm and bodyshaming in existence, since no one shouldn’t have to handle the kind of hate that bloggers or celebrities do. Regular cyberbullying and bullying at a workplace is not accepted, so why should it be any different with those who are more seen and heard. These people are also expected to share all of the bad things in their lives like illness or divorce without hesitation. Privacy isn’t a thing, and people have no compassion to those matters. All of us are just imperfect little humans who should should show mercy to each other, because if we don’t do it who will? It’s not any less for you not to say a bad word about the person in question and just let it go. The other person’s life won’t have any effect on yours so why should it matter how they choose to live their lives? Lets cherish differences in our lives rather than punish for it, since wouldn’t it be boring if we all lived identical lives? Let’s learn to behave and treat each other like we want ourselves to be treated. You wouldn’t want a shit storm to deal yourself, would you?

army jacket MANGO

belt H&M

jeans LEVI’S

Ciao belle,

Sini

Vastaa