KAUNIIDEN HIUSTEN SALAISUUS

Minulla on ollut lähes aina pitkät ja vaaleat hiukset muutamia hassuja teinivuosia lukuunottamatta. Nykyään olen leikkauttanut ja sävyttänyt vaaleat hiukseni balayage tyyliin noin kerran vuodessa, joten kampaajakäyntejä ei tule kuin 6-12kk välein. Tämän vuoksi huolehdin hiusteni hyvinvoinnista kampaamokäyntien välissä hyviksikokemillani laadukkailla shampoilla ja hoitoaineilla, sekä ajoittain hiusöljyillä ja Olaplex-käsittelyllä. Kaikkein tärkein asia hiusteni huolenpidossa on kuitenkin ne ihan perustuotteet, eli L’Occitanen Aromachologie sarjan Repairing Shampoo ja Hoitoaine. Tuotteissa on myös olemassa erilaisia kokoja niin matkalle mukaan kuin hintalaatusuhteeltaan toimivia ja ekologisia isompia pakkauksia, sekä täyttöpakkauksia, joiden hiilijalanjälki on entistä pienempi. L’Occitanen tuotteet ovat minulle myös ihonhoidossa luottotuotteitani, joista lisää voit lukea aiemmasta blogipostauksestani aiheeseen liittyen täältä.

Olen vuosien varrella huomannut hiusteni reagoivan nopeasti niin hyvään kuin huonoonkin hoitoon, joten riittävä hoitavuus ja kosteutus on kuivahkoille ja vaaleille hiuksilleni kaiken a ja o. Joudun pitämään hiuksiani kiinni töissä ollessani, joten minulla on usein vaurioita ponnareiden jäljiltä. Olenkin kokeillut vaikka sun mitä halvoista markettishampoista lähtien, mutta mihinkään en ole ollut tähän mennessä yhtä tyytyväinen. Näin olen saanut hiukseni pysymään hyvässä kunnossa ja näyttämään kauniilta ympäri vuoden. Hyvien tuotteiden lisäksi hiusteni kuntoon vaikuttaa pesutiheys, eli pyrin pesemään hiukseni mahdollisimman harvoin. Myös hiuslenkit jotka ovat metallittomia ja napakoita, jotta pitkät paksut hiukseni pysyvät edes jotenkin kurissa, ovat olleet avain hiusteni käsittelyssä. Hiuksista huolehtiminen ja niiden hoito sään, vuodenajan ja jopa hormoonitoiminnan muuttuessa jatkuvasti on itselleni ollut tärkeää ja käytänkin mielelläni aikaa niihin. Lisää hiustenhoitovinkkejä löydät täältä. Pitkät vaaleat hiukset eivät ole ehkä eniten se wash and go hiuslaatu, mutta olen monessa tilanteessa kokenut helpottavaksi vain laittaa ne sotkuiselle nutturalle ja antaa olla.

Most of my life I’ve had long blond hair. Currently have I cut and dyed my hair in a balayage style every 6-12 months. Since it’s so rare treat, the hair care I do in between is even more important. I trust my favourite brand L’Occitane and it’s Aromachologie Repairing Shampoo and Conditioner to the task. They have several products sizes for travel and ecological purposes, such as 500ml pump bottles and refill packages for even smaller carbon footprint. In addition to good products I tend to wash my hair as infrequently as possible and use good hairties and hair oils to keep my locks in check. Weather, seasons and even hormones do affect your mane so it is important to keep those in mind when taking care of your hair. Although it’s easiest just to put up a messy bun and call it a day with this shag.

Tuotteet saatu blogin kautta L’Occitanelta. Linkit vievät brändin nettisivustolle, en saa klikkauksista tuottoa. Products gifted by L’Occitane, I don’t get profits from the clicks.

 

Ciao belle,

Sini

Vastaa