LOMAN TARPEESSA

Minulla alkoi viikko sitten kuukauden loma. Voin sanoa vilpittömästi sydämeni pohjasta, että olen ollut jo kauan loman tarpeessa ja kieltämättä hieman loppuun palanut. Olen viimeksi ollut yli viikon lomalla 2018 marraskuussa (Balilla) ja sen jälkeen minulla on ollut viikon mittaisia lomia joista yhden aikana lopetin koirani ja muuta yhtä kevytmielistä. Länsimaisissa yhteiskunnissa ihmiset ovat erittäin työorientoituneita ja pahimmillaan tekevät pitkää päivää yhtäjaksoisesti pidempiäkin aikoja. Koronakevään aikana kun lomia uhattiin perua ja työntekijöiden jaksamista koeteltiin toden teolla, olen alkanut miettiä omaa palautumistani yhä enemmän. Jo ennen maailman tilanteen epävakautumistakin koin loppuunpalamisen merkkejä, jotka vaativat jo ulkopuolista apua.

Ihmisten palautumista on tutkittu enemmänkin ja varsinkin työelämän vaatimusten kasvaessa ihmisten jaksamista on jouduttu tutkimaan yhä enemmän. Harvempi käyttää täyden kesälomaoikeutensa kesälomakautena, jos työyhteisö antaa siihen mahdollisuuden. Tämän vuoksi työntekijät eivät pääse palautumaan riittävästi ja työorientoituneisuus kostautuu. Erityisesti nuorilla on työuupumukseen viittaavia oireita yhä enemmän ja näihin joudutaan puuttumaan yhä vaihaisemmassa vaiheessa nuoren uraa. Erityisesti sosiaali- ja terveysalalla jossa työ on usein niin henkisesti- kuin fyysisesti kuormittavaa, ei työoloilla ja palkalla saada kompensoitua työntekijän panosta niin, että he pysyisivät tekemään työtä kauemmin. Siksi monet sosiaali- ja terveysalan työntekijät vaihtavatki pian alaa, sillä pienemmällä vastuulla saa paremman korvauksen monella muulla alalla. Se tarkoittaa sitä, että osaavaa henkilökuntaa ei ole, eikä yhteiskunnalla ole resursseja varautua rankkoihin pandemiatilanteisiin. Jo ennen poikkeustilaa henkilökuntaa kiiteltiin jatkuvasta joustamisesta ilman muunlaisia korvauksia. Todennäköisempää venymisestä saatavaa vaikutusta on yt-neuvottelut tai muut säästötoimet.

Liian lyhyet lomat voivat olla joillekin hyvä tapa jaksottaa työntekoa, mutta tutkimuksellisessa mielessä ihminen tarvitsee vähintään 3 viikon yhtäjaksoisen tauon työnteosta ennen kuin keho fyysisesti alkaa reagoida lomailuun. Tämä näkyy mm. laskevana verenpaineena ja kortisolitasona.  Vasta tämän jälkeen aivoissa alkaa tapahtua muutoksia, jotka mahdollistavat uudenlaiset ajattelumallit ja toiminnan joka auttaa myöhemmillä stressikausilla, eli kun työntekijä palaa normaaliin arkeen. Aivot vaativat aikaa kehittyäkseen ja myös levätäkseen, joten liian lyhyet lomajaksot eivät mahdollista koko kehon lepoa.

Ilmeisesti Stanfordin yliopistossa on tutkittu usein lomailuun ja hetkeen pysähtymiseen liittyviä ihailun ja läsnäolon tuntemuksien vaikutusta ihmiseen. Kun pysähtymme hetkeen ja kunnioitamme ja ihailemme ympäröivää maailmaamme ajan taju pitenee, eli sama aika tuntuu mielessämme pidemmältä kun siihen keskittyy. Arki menee usein samalla painolla, jolloin lomalla tulee nauttineeksi elämästä enemmän. Siksi lomalla onkin hyvä hakeutua esimerkiksi luontoon, jolloin ihminen on läsnä ja kokee laadullisesti enemmän. Tämä aikaan saa usein positiivisia tuntemuksia, jotka näkyvät kiltteinä tekoina muille ja positiivisempana elämänasenteena. Ehkä siksi oravanpyörässä olevat ihmiset vaikuttavat niin äksyiltä, koska he eivät ole nauttineet elämästä hetkeen.

Itse priorisoin yhtäjaksoista lomaa lyhyitä jaksoja enemmän mainitsemistani syistä johtuen. Tällöin ei tule myöskään paineita suorittaa lomaa, vaan iloa voi löytää esimerkiksi myöhäisillan kävelylenkeistä koiran kanssa kun kesä tuoksuu vielä, mutta illat alkavat pimetä. Jos tekee mieli olla tekemättä mitään, voi tehdä niin ja tylsyyden vääjäämättä iskevän tekee niitä asioita joita on lykännyt arkena pidempäänkin. Silloin on myös aikaa miettiä miten oikeasti haluaa elää ja kuinka sen saavuttaa. Työnteko saattaa monelle (kuten ajoittain itsellenikin) olla niin iso prioriteetti, että se menee kaiken edelle. Liian kova työnteko ei kuitenkaan tee tilaa luovuudeelle. Joutilaisuus lisää luovuutta, joten tauko työnteosta saa aikaan usein jatkossa parempia tuloksia kun työntekijäkin on levänneempi.

Viikkoa myöhemmin huomaan vielä palaavani työajatuksiin, mutta uskoisin jo viikon päästä ajattelevani eri tavalla. Kolmannen viikon jälkeen saatankin huomata jo todellisia muutoksia omassa jaksamisessani ja voinnissa. Pitkän työputken jälkeen onkin hauska tehdä tällainen pieni empiirinen tutkimus, että miten kuukauden loma omaan kehoon vaikuttaa. Ainakin unen määrä ja laatu on hieman parantunut, ja olen ehtinyt viikossa suppailla, veneillä, pelata minigolfia, maalata uudestaan kodin pintoja ja kirjoittaa blogia. Ei liene virhe väittää, että ”loma on ihmisen parasta aikaa”.

Ciao belle,

Sini

Vastaa