MODERNI ROKKARI

Kevät on jo hyvässä vauhdissa ja minäkin olen siirtynyt etelämmäs viimeistä harkkaa tekemään. Sain viime viikolla opinnäytetyöseminaarin esitettyä ja laitettua työn arvioitavaksi, joten yksi iso projekti on nyt paketissa. Arvosanaa ja opintopisteitä odotellessa! Kaikki kurssitkin alkaa olla pikkuhiljaa tehtynä, joten piakkoin tässä pitäisi alkaa myöntää valmistuvansa. Olin suunniteltua nopeampi opiskeluissani, joten pääsen valmistumaan puoli vuotta etuajassa. Se on kyllä ollut ajoittain hermoja raastavaa, kun on tehnyt töitä tehokkaammin ja aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan, mutta tässä sitä ollaan ja yhtenä kappaleena.
Halusin jakaa teille hieman rokahtavamman asun, jonka laitoin tuossa yksi päivä päälleni, koska olin inspiroitunut jo hieman trendien aallonharjalta karanneesta konserttivaatetrendistä. Eli konserttien bändipaitoja yhdistettynä muuhun vaatetukseen. Minulla on Rihannan ja Miley Cyruksen konserteista hommattuja paitoja, jotka sopivat tyyliin kuin nakutettu. Keltaisin yksityiskohdin varustettu Bangerz Tourin paita sai kaverikseen samansävyisen McQueenin pääkallohuivin ja uudet vintagetyyliset korkeavyötäröiset farkut. Nuo vasta hommatut farkut ovat kyllä aivan ihanat ja mukavat päällä. Mitäs te tykkäätte asusta? Iskeekö trendi vai joko se on out?
coat ZARA
jeans H&M
scarf ALEXANDER MCQUEEN
t-shirt MILEY CYRUS BANGERZ TOUR
beanie BIKBOK
sunnies H&M
boots TIMBERLAND
bag LONGCHAMP
Ciao belle,
Sini

Vastaa