SAIRAUSLOMASYYLLISYYS

Me suomalaiset olemme tunnettuja sinnikkyydestämme, pistämme menemään hamaan loppuun asti vaikka hammasta purren. Siksi joillekin meistä jopa pienikin sairastuminen on tappio. Itsekin syyllistyn tähän eli ns. sairauslomasyyllisyyteen. Viimeksi sairaslomalle joutuessani ylösnoustessa ja vaatteita pukiessani jouduin pitämään taukoja, joka on selkeä merkki siitä että ei ole aivan työkykyinen. Hieman myöhemmin kuumeen noustessa täytyi myöntää tappio tautia vastaan ja todeta jäävänsä kotiin. Sairaana ei ole myöskään terveellistä olla töissä, mutta poissa ollessa kokee pettävänsä työtoverit kun ei ole paikanpäällä hoitamassa panostaan, vaikka siihen ei fyysisesti pystyisikään. Kukapa jaksaisi tehdä töitä 8h, jos pelkkä niistäminen vie voimat niin että on sängyn omana koko päivän? Pitäisi vaan uskoa, että työt tulee hoidettua ilman omaa panostakin ja on helpompi palata terveenä töihin, kuin kituuttaa itseään puolikuntoisena.

​Sairaana olemisessa turhauttavinta on se ettei jaksa tehdä yhtään mitään. Olen aktiivinen tyyppi ja puuhailen jatkuvasti jotain. Pelkkä Netflixin tuijottaminen tajuamatta yhtään mitä katsoo nenäliinavuoren keskellä alkaa nyppimään ja seinät kaatumaan päälle pahimman kuumeen laskettua. Avuton olo iskee väistämättä kun yksinkertaisetkin asiat, kuten paketin noutaminen 100m päästä Postista tai ruokakaupassa käyminen ei onnistu. Kunto pettää jo jääkaapille kävellessä jonka jälkeen täytyy levätä kauankin aikaa, jotta jaksaa ajatella. Oman jaksamisen romuttuminen sairauden vuoksi ei kuitenkaan vähennä sitä tunnetta, että pitäisi olla töissä tai koulussa tai missä sitten onkaan päivisin. On jotenkin käsittämätöntä, että miten omasta terveydestään voi kokea kamalaa morkkista ihan vain sen takia että on joutunut viruksen nujertamaksi ja tarvitsee lepoa. Sille ei kuitenkaan mahda mitään, joten täytyy vain taputtaa itseään päähän ja antaa anteeksi oma inhimillisyytensä.

Onnekseni en ole kovinkaan usein näin kipeä, joten suuremmilta omantunnontuskilta vältytään. Viimeisimmän flunssan aikaan olinkin aivan poikki, jolloin jouduin perumaan mm. Tallinnan matkan ja monta muuta mukavaa juttua jotka ovatkin hieman jääneet harmittamaan. Vaikka sisimmässään tietää ettei se ole sen arvoista olla kipeänä työpaikalla tai muissa puuhissa, mutta se kuuluisa ”fear of missing out” nostaa päätään usein näissä tilanteissa. Ajatukset pyörivät siinä mitä tekisi jos ei olisi kipeä eikä siinä parantelussa. Tässä on itselle vielä hieman opittavaa, sillä en halua myöntää olevani kipeä ennen kuin olen oikeasti aivan poikki. Kuntosalin ja muun treenin jätän suosiolla välissä sydänlihastulehduksen yms jälkitautien pelossa, mutta velvollisuuksien priorisoiminen parantumisen jälkeen ei tunnu menevän kaaliin.

Us Finns are resilient and we don’t give up easily. For some of us getting sick equals defeat, which manifests as sick-leave guilt. Last time I was sick, I couldn’t get out of the bed, got exhausted as I walked to the kitchen and simple things seemed impossible. The only thing one can do in that situation is forgive oneself and admit they’re only human. Gladly, I’m not this sick that often, since by not being able to do the things and responsibilities as planned has the tendency to bring up ”fear of missing out”. I guess I’ll just have to learn from that.

army coat MANGO

shirt MANGO

jeans LEVI’S

sneakers ADIDAS

bag MICHAEL KORS

sunnies BURBERRY

Ciao belle,

Sini